Tampereen yliopiston ruokalassa Minervassa päivä näkyi vaaleanpunaisissa herkuissa.

Roosa nauhan vaaleanpunainen teema näkyy laajasti – yhteistyökumppaneita on enemmän kuin koskaan

Jo 15 vuoden ajan järjestetty hyväntekeväisyyskampanja suurenee vuosi vuodelta. Tavoitteena on tänä vuonna kahden miljoonan tuotto.

Roosa nauha -päivää vietetään tänään. Syöpäsäätiön saman nimiseen kampanjaan kuuluva päivä haluaa lisätä ihmisten tietoisuutta rintasyövästä. Kampanja näkyy tänä viikonloppuna erilaisissa tapahtumissa, joissa osa tuloista lahjoitetaan Syöpäsäätiölle.

Tampereen Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtajan Anne Lindforsin mukaan teemapäivä näkyy Tampereen katukuvassa. Yhdistyksen vapaaehtoiset sekä Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat keräämässä lahjoituksia keskustan alueella perjantaina ja lauantaina. Roosa nauhoja puolestaan myydään useassa kaupassa sekä Tampereen sairaaloissa, joissa on paikalla alueen syöpäyhdistyksen henkilökuntaa.

– Saamme osan lahjoituksista käyttöömme syöpää sairastavien ja heidän omaistensa tukemiseksi, Lindfors kertoo.

Tänään Taitokeskus Epilässä innokkaat kutojat pystyivät osallistumaan kampanjaan ostamalla Roosa nauha -lankaa muun muassa pipoihin. Osa kudotuista vaatteista lahjoitetaan eteenpäin kampanjan hyväksi.

Aiemmin tällä viikolla Tampereella järjestettiin myös yleisötilaisuus, jossa keskusteltiin muun muassa siitä, millä keinoin syöpäriskiä voi pienentää.