Uusi yhdistys korvaamaan TTY:n ylioppilaskunnan perinteisiä tehtäviä – ”Teekkariperinteet eivät ole uhattuna”

Kahden tamperelaisen yliopiston yhdistyessä myös kaksi erilaista kulttuuria sulautuu yhteen. Tampereen teknillisen yliopiston teekkariperinteiden vaaliminen siirtyy ylioppilaskunnalta Tampereen Teekkarit ry:lle.

Aiemmin TTY:n ylioppilaskunta on ollut vastuussa monista teekkareille tärkeistä perinteistä ja tapahtumista, kuten teekkariwapusta, Suomen neidon patsaan lakituksesta, lakinlaskijaisista ja teekkarikasteesta ja -saunasta. Ensi vuoden alusta alkaen uusi Tampereen yliopisto kuitenkin yhdistää kaksi ylioppilaskuntaa yhdeksi. Teekkarit ryhtyivät toimiin perinteidensä ylläpitämiseksi perustamalla uuden yhdistyksen.

Yhdistyksen on tarkoitus ottaa vastuulleen aiemmin ylioppilaskunnalle kuuluvat tehtävät. Tampereen Teekkarit ry:n puheenjohtaja Riina Ulkuniemen mukaan teekkariperinteet eivät ole uhattuna

– Uusi ylioppilaskunta tekee tapahtumia kaikille jäsenille. Teekkariyhdistyksen tarkoitus on tehdä tapahtumia, jotka liittyvät esimerkiksi teekkarien fuksikasvatukseen.

Uuden yhdistyksen ovat perustaneet yhdessä TTY:n killat ja vaihto-opiskelijajärjestö INTO. Killat vastaavat muiden yliopistojen ainejärjestöjä, ja niillä on myös suuri rooli teekkariperinteiden luonnissa ja ylläpitämisessä.