Marko Mielosen mielestä on hyvä, että Suomessa vainajia ei käsitellä samalla tavalla kuin Amerikassa.

Viimeiselle matkalle lähdetään luonnollisena – vainajien ehostaminen on Suomessa vähäistä 

Hautausala on ajan saatossa muuttunut. Muun muassa verkkokauppa on muuttanut bisnestä modernimpaan suuntaan, mutta vainajien käsittelyssä on pysytty pääosin perinteisissä tavoissa ja tyyleissä. 

– Suomessa omaiset toivovat aika vähän vainajan ehostamista, mutta joskus toivotaan meikkaamista tai kynsien lakkaamista. Vielä ei ole näkynyt sellainen, että lähdettäisiin kokeilemaan erilaisempia asioita, kertoo Pirkanmaan hautaustoimiston yrittäjä Marko Mielonen.

Mielonen on toiminut alalla jo yli 30 vuoden ajan. Hän kertoo, että vainajien perusehostamiseen kuuluu esimerkiksi hiuksien siistiminen. Tapauksissa, joissa vainajan perusteellisempaa ehostamista on toivottu, henkilö on eläessään ollut tarkka ulkonäöstään. Vaikka rohkeampia ehostuksia ei juuri tehdä, yksi kerta on kuitenkin jäänyt Mielosen mieleen.

– Erikoisinta oli, kun kerran teimme ehostuksen yhdessä omaisen kanssa. Vainajan hiukset käherrettiin käherrysraudalla ja kasvot meikattiin poskipunasta lähtien. Se on aikaa vievää ja hyvin erilaista. Yhden kerran olen tällaista 33 vuoteen tehnyt.

Yhdysvalloissa ehostetaan vahvasti 

Yhdysvalloissa on käytössä avoin arkku. Näin omaiset voivat käydä hyvästelemässä vainajan viimeisen kerran. Suomessa avoin arkku on käytössä ainoastaan ortodoksisessa siunauksessa, mutta omaiset käyvät jonkin verran sairaalan kappeleissa hyvästelemässä läheisiään.

Yhdysvalloissa vainajat meikataan vahvasti, ja ehostamiseen käytetään tavallisia meikkituotteita. Amerikassa vainajat myös palsamoidaan.

– Samat käytännöt eivät meillä Suomessa ole onneksi olleet tapana, Mielonen toteaa.

Silloin tällöin omaiset haluavat itse pukea vainajan, mikä on Mielosen mukaan täysin mahdollista – harvinaista tosin sekin. Pukuvalinnoissa ei tarvitse ottaa huomioon materiaalikysymyksiä, mutta arkuissa on luovuttu polyesteristä.

– Asuina on käytetty esimerkiksi erilaisten tamperelaisten urheiluseurojen pelipaitoja. Miesten kohdalla tyypillinen asu on tietysti puku, ja naiset puetaan vaikkapa leninkeihin.

Hautauskäytännöistä on tärkeää keskustella 

Halutessaan arkkuun voi jättää jonkin muistoesineen, mutta mitä tahansa sinne ei lain mukaan ole sallittua laittaa. Sallitut esineet sovitaan seurakunnan kanssa.

– Metalleja ei mielellään saa arkkuun laittaa. Kukat ja piirustukset ovat esimerkiksi sallittuja. Mitään suurempia muistoesineitä arkuissa ei voi olla mukana.

Omaisille on usein tärkeää kuulla, mitä läheiselle tehdään kuoleman jälkeen. Mielonen kertoo, että osa varttuneemmistakaan asiakkaista ei ole vielä kertaakaan joutunut hoitamaan hautajaisiin liittyviä asioita.

– Kun kaikki on uutta, käydään yhdessä tarkkaan läpi, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu.