Radio Moreenin sähkeet 13.11.2018 kello 16

Sisä-Suomen poliisi varoittaa ikäihmisiä tili- ja yhteystietojen kalasteluyrityksistä. Ihmisille on lähetetty POP-pankin nimissä sähköpostia, jossa pyydetään päivittämään yhteystietoja sekä tekemään järjestelmäpäivitys annetun linkin välityksellä. Poliisi kuitenkin huomauttaa, etteivät pankit toimi näin, eikä linkkiä saa avata.

***

Kangasalan betonielementtitehtaan palo johtaa yli kahdenkymmenen työntekijän YT-neuvotteluihin, kertoo Aamulehti. Kangasalan tehtaalla oli töissä 25 työntekijää. Neuvottelut eivät koske tehtaan Lempäälän yksikköä, jonne osa Kangasalan työntekijöistä voi työllistyä. Elementtitehdas paloi eilen maan tasalle, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

***

Lapsiperheiden köyhyys on vakava ongelma Suomessa. Lapsista noin 15-prosenttia elää köyhyys tai syrjäytymisriskissä. Köyhyydestä johtuva eriarvoistuminen ja perheiden taloudelliset vaikeudet näkyvät Pelastakaa Lapset ry:lle tulleiden avustushakemusten lisääntymisenä. Heikoimmassa asemassa ovat yksinhuoltajien, työttömien ja maahanmuuttajien perheet.

***

Puupohjainen muovin sijasta käytettävä pakkausmateriaali on voittanut Uusi puu -kilpailun. Puupohjainen muovi, eli Woodly-muovi valmistetaan havusellusta. Havusellusta valmistettu tuote on ominaisuuksiltaan samanlainen kuin öljypohjainen muovi. Uusi puu -kilpailussa etsittiin kestävää kehitystä tukevia käyttötapoja puulle.

***

Kaliforniassa riehuvien maastopalojen uhriluku on noussut 42: een, kertoo Reuters. Myöhään maanantai-iltana paikallinen viranomainen sanoi pelastajien löytäneen palon jäljiltä 13 kuollutta osavaltion pohjoisosissa. Maastopalo on Kalifornian historian tuhoisin.  Kovat tuulet ja kuiva maasto ovat lietsoneet paloja, joita on yritetty sammuttaa jo useita päiviä.