Radio Moreenin sähkeet 14.11.2018 kello 16

Tamperelainen lastenlääkäri, dosentti Kalle Kurppa on saanut vuoden 2018 Helena ja Niilo Hallmanin rahaston palkinnon. Lastentautien tutkimussäätiö jakaa palkinnon joka toinen vuosi suomalaiselle, kansainvälisesti ansioituneelle nuorelle tutkijalle. Kalle Kurppa on yksi Tampereen keliakiatutkijoista, jotka lääketieteen tutkimusta seuraava Expertscape-sivusto arvioi äskettäin yhdeksi maailman parhaista.

***

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on palkinnut tiedonhallinnan ratkaisuihin keskittyvän ohjelmistoyritys M-Filesin vuoden kasvuyrityksenä. Palkitsemisen perusteena on erinomainen menestys kansainvälisillä markkinoilla sekä yrityksen Suomen talouteen luoma positiivinen vaikutus. Viimeisen viiden vuoden aikana yritys on kasvanut pienestä tamperelaisyrityksestä kansainväliseksi toimijaksi noin 40 prosentin vauhtia.

***

Tampereen ammattiopisto Tredu on palkittu parhaiten menestyneenä oppilaitoksena Taitaja 2018-kilpailussa. Viime toukokuussa järjestetyssä kilpailutapahtumassa Tredu saavutti yhteensä 14 mitalia. Toiseksi vertailussa sijoittui Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria ja kolmanneksi Turun ammatti-insituutti.

Palkinto jaettiin ammatillisen koulutuksen seminaarissa Lappeenrannassa eilen.

***

Järjestöt ja yhdistykset voivat nyt selvittää toimintansa ilmastovaikutukset hiilijalanjälkilaskurilla. Sitran ja Helsingin yliopiston Metsätieteiden osaston kehittämä laskuri auttaa järjestöjä päästöjen todentamisessa ja vähentämisessä.
Laskuri on tiettävästi maailman ensimmäinen nimenomaan järjestöille suunniteltu päästöjen mittari. Kuluttajat ovat jo voineet laskea oman hiilijalanjälkensä Sitran elämäntapatestillä.

***

Britannian hallitus kertoo tänään, hyväksyykö se sopimusluonnoksen EU-erosta. EU:n ja Britannian neuvottelutiimit pääsivät aiemmin sopuun luonnoksesta, mutta sopimus tarvitsee vielä poliittisen hyväksynnän. Hallitus kokoontuu iltapäivällä alkaen kello kuusitoista Suomen aikaa.

Brexit-neuvotteluja on käyty yli vuoden ajan, ja Britannian on määrä erota EU:sta maaliskuun loppuun mennessä.