Työssä koettu epäoikeudenmukainen tai epäasiallinen kohtelu saattaa jäädä ilmoittamatta. Nuorilta vaaditaan rohkeutta asian esiin tuomisessa.

Nuoret työntekijät kohtaavat monia vääryyksiä työpaikoissa – ”Työn epäkohtien sietäminen oli hiljaista tyytymistä”

Useat tapaukset oikeuksien laiminlyönneistä jäävät ilmoittamatta. Erityisesti väärinkäytökset kohdistuvat palkanmaksuun ja työntekijöiden epäasialliseen kohteluun.

Seinäjokelainen Laura oli innoissaan saadessaan elämänsä ensimmäisen kesätyöpaikan.

Pian työn aloittamisen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että työpaikalla kaikki ei ollut niin kuin pitäisi. Palkka oli erittäin alhainen, vain noin 5–6 euroa tunnilta. Siihen ei sisällytetty lakisääteisiä lisiä. Lisäksi palkka maksettiin aina pimeästi käteisellä. Tilipäivänä työnantaja käski valehtelemaan käteisellä saatujen rahojen alkuperästä, jos ne aikoi viedä pankkiin.

Laura koki usein työnantajan käytöksen työntekijöitään kohtaan epäkunnioittavana, sillä hän kommentoi työntekijöiden ulkonäköä epäasiallisesti. Työnantaja myös arvosteli työnjälkeä ilkeään sävyyn ja vertaili työntekijöitä keskenään. Laura ei ilmoittanut epäkohdista eteenpäin.

–  En halunnut vaarantaa vaivalla hankittua työpaikkaa, sillä tarve tienata rahaa ja saada työkokemusta oli suuri, Laura kertoo.

Osa tapauksista jää varjoon

Aluehallintoviraston työsuojeluun erikoistunut lakimies Petra Saarenmaa kertoo, että kesätyöaikana tulee yhteydenottoja työpaikkojen epäoikeudenmukaisuuksista. Esimerkiksi työsuhdeasioita käsitellään erityisesti ammattiliittoihin kuulumattomien henkilöiden puolesta, muun muassa nuorten osalta. Saarenmaan mukaan työsuojeluviranomaisten valtakunnalliseen puhelinpalveluun tulee tuhansia yhteydenottoja vuosittain. Monia näistä puhelinpalvelun kautta esille tulleista tapauksista ei viedä virallisesti eteenpäin.

Ilmoitukset häirinnästä ja syrjinnästä työpaikoilla ovat pysyneet monta vuotta tasaisina. Saarenmaan mukaan häirintätapauksia ilmoitetaan vuosittain Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintavirastolle noin 50 ja syrjintätapauksia yli 20. Viime vuonna syrjintätapauksia ilmoitettiin enemmän: lähemmäs 40 tapausta. Näiden lisäksi työsuhdeasioihin liittyviä tapauksia käsitellään noin 150 vuodessa.

Saarenmaan mukaan nuorilla työnantajan auktoriteetti työntekijöitään kohtaan voi olla syynä sille, miksi työn epäkohdista ei ilmoiteta. Usein pelätään työpaikan menettämistä ja sitä, että asian selvittämisestä aiheutuu ongelmia. Myös epätietoisuus avun tarjoajista on syynä sille, että tapauksista ei ilmoiteta.

Erityisesti ilmoittamatta saattavat jäädä kiusaamistapaukset ja seksuaalinen häirintä.

– Asiaa voi olla vaikea lähteä viemään eteenpäin, sillä paikalla ei ole todistajia, jotka voisivat tukea kertomusta tapahtuneesta, Saarenmaa kertoo.

Työn epäkohtien ilmoittamisesta pelätään aiheutuvan seurauksia.

Kynnys avun hakemiseen on pienentynyt

Muutama vuosi sitten Laura ei tehnyt ilmoitusta työn epäkohdista. Nyt hän toimisi tilanteessa toisin ja ilmoittaisi asiasta eteenpäin. Nykyisin monien avoimuuteen kannustavien kampanjoiden myötä työn epäkohdista saattaa olla helpompi puhua avoimemmin ja jopa julkisesti.

Saarenmaan mukaan aihetta käsittelevän lehtijutun jälkeen tai asian ollessa esillä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa yhteydenottoja saattaa tulla normaalia enemmän. Ihmisten jakaessa kokemuksiaan julkisesti muutkin rohkaistuvat tulemaan esille asian kanssa.

– Ne, joilla on rohkeutta ilmoittaa virallisesti kokemastaan, tuovat asian muutenkin hyvin kokonaisvaltaisesti esille, Saarenmaa kertoo.

Nuorilta vaaditaan rohkeutta astua esiin

Laura kertoo, että työporukasta moni koki samanlaista kohtelua, mutta kukaan ei uskaltanut tehdä asian eteen mitään.

– Olisi pitänyt uskaltaa olla joukosta se, joka vie asiaa eteenpäin.

Fakta

Näin vältät oikeuksiesi laiminlyönnin työpaikalla:

  • Huolehdi, että sinulla on kunnollinen työsopimus. Työsopimukseen tulisi kirjata muun muassa sovittu palkka ja työtehtävät.
  • Tarkista palkan ja lisien maksu. Työstä on aina maksettava tavanomainen ja kohtuullinen korvaus.
  • Pidä huoli, että työhön ei liity nuoria työntekijöitä koskevia rajoituksia.
  • Tukeudu asiantuntijan apuun ongelmatilanteissa. Apua voi hakea esimerkiksi työsuojeluvaltuutetulta, työsuojeluviranomaisilta tai ammattiliitoilta.
  • Työsuojelulainsäädäntö suojelee työntekijöitä.
    Lähde: www.tyosuojelu.fi 

Aluehallintoviraston lakimies Saarenmaan mukaan työsuojeluviranomaisten valtakunnallinen puhelinpalvelu on kanava, jossa pystyy anonyymisti kysymään apua ja neuvoja ongelmatilanteissa toimimiseen. Nuoria pyritään valistamaan oikeuksistaan myös erilaisilla tiedotteilla.

Saarenmaa kehottaa tukeutumaan työkavereihin, jos monet ovat kokeneet samanlaista kohtelua. Joukkovoimalla on helpompi lähteä viemään asiaa eteenpäin.

Nykyään Laura on muun saamansa työkokemuksen ansiosta tietoisempi oikeuksistaan. Hän ei luota enää sokeasti työnantajaan, vaan uskaltaa myös kyseenalaistaa.

– Kokemus opetti, mutta olisin halunnut jättää sen välistä. Oikeuksista voi oppia myös hyvän työkokemuksen kautta, hän sanoo.

Lauran nimi on muutettu.