Radio Moreenin sähkeet 20.11.2018 kello 17

Tampereen työttömyys laskee edelleen vauhdilla, kertoo ely-keskuksen ja te-palveluiden työllisyyskatsaus. Tampereella oli lokakuussa noin seitsemäntoistatuhatta työtöntä työnhakijaa, mikä on noin kuusi tuhatta vähemmän kuin vuotta aiemmin.  Myös koko maan työttömien määrä väheni lokakuussa. Työttömiä oli kaksikymmentäkuusituhatta vähemmän kuin vuotta aiemmin.

***

Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johtopaikoilla on ennätyksellisen suuri. Tiedot selviävät Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajaselvityksestä. Naisten osuus suomalaisten yhtiöiden hallituksissa on kolminkertaistunut runsaan kymmenen vuoden aikana. Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajina on viime vuoden tapaan yhdeksän naista.

***

Kansalaisjärjestö Finnwatchin tuoreen selvityksen mukaan pankkien avoimuudessa on merkittäviä puutteita. Raportissa käsiteltiin Nordean, Danske Bankin ja OP Ryhmän veroraportteja viime vuosien ajalta. Raportista selviää, että Danske Bank tiesi Viron konttorinsa rahanpesuepäilyistä vuosia, mutta ei maininnut niistä vuosiraporteissaan. Rahanpesuepäilyt mainittiin raporteissa vasta, kun ne nousivat julkisuuteen.

***

Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut ylioppilastutkintojen tulokset kouluille. Tänä syksynä ylioppilastutkinnon ja lukion oppimäärän saa valmiiksi reilut kaksituhatta seitsemänsataa kokelasta. Ylioppilaskirjoituksissa käytettiin viimeistä kertaa kynää ja paperia, sillä matematiikan kokeet kirjoitettiin vielä paperille. Ensi keväästä lähtien ylioppilastutkinto on kokonaan digitaalinen. Syksyn ylioppilasjuhlia vietetään kouluilla yleisesti viides joulukuuta.

***

Tänään vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Lasten oikeudet ovat esillä tällä viikolla muun muassa alakoulujen toiminnallisilla teemaviikoilla. Viikon teemana on osallisuus. Teemaviikko järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja siihen liittyviä tapahtumia on useita viikon aikana.