Otso, Jani ja Tuuli Vatka pääsivät tutustumaan Moreenimedian harjoitustoimitukseen. Perhe kierteli teemapäivänä ympäri Tampereen yliopistoa ja kävi muun muassa isä Jani Vatkan työhuoneella.

Lapset pääsivät tutustumaan vanhempien työpaikoille – ”Isin työhuone oli tosi hieno!”

Perjantaina vietettiin valtakunnallista Lapsi mukaan töihin -päivää jo kolmatta kertaa. Mukaan oli tänä vuonna ilmoittautunut lähes 800 työpaikkaa, eli teemapäivän suosio jatkaa kasvuaan.

Lapsi mukaan töihin -päivän tarkoitus on antaa lapsille mahdollisuus päästä näkemään, millaista työtä heille tärkeät aikuiset tekevät. Se tarjoaa myös työpaikoille tilaisuuden nostaa esiin lasten ääntä ja edesauttaa osallisuutta, joka on tänä vuonna lapsen oikeuksien viikon teema.

Tuuli ja Otso Vatka pääsivät teemapäivänä isä Jani Vatkan kanssa vierailemaan Tampereen yliopistolla. Vatka työskentelee Tampere3-projektipäällikkönä, ja lapset pääsivät kurkistamaan isän työhuoneelle, joka oli heidän mielestään hieno.

– Olemme käyneet muun muassa Oasiksessa, ruokalassa, teatterimontussa ja lasiputkessa. Lapset pääsivät myös mukaan kokoukseen, mutta Oasiksen tyynyt taisivat olla mieluisampia, Jani Vatka kertaa päivän tapahtumia.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kertoo tiedotteessaan, että Lapsi mukaan töihin -päivä lähentää perheenjäseniä ja tarjoaa heille yhteisiä kokemuksia. Hän pitää erityisen tärkeänä työn ja perheen yhteensovittamista, ja siksi lasten on tärkeää päästä näkemään ja kokemaan, missä vanhemmat tekevät työtä ja mitä työn teko on.

Tuuli ja Otso Vatka eivät päivän päätteeksi ole vieläkään täysin varmoja, mitä isä tekee työkseen. He ovat kuitenkin nauttineet mukavasta yhdessä vietetystä päivästä, josta riittää varmasti puhuttavaa vielä pitkäksi aikaa.