Joni Virén viihtyy rumpujen ääressä. Hän on mukana Wärjäämön Palmut -yhtyeessä.

Toimintakeskus Wärjäämö mukana EU:n hankkeessa – ”Meillä ollaan valmiita mihin vain”

Wärjäämön draamaryhmä pääsee taidepainotteisessa hankkeessa tekemään uudenlaista teatteria digitalisaation avulla. Viiden osallistujamaan edustajat tapaavat tammikuussa Brysselissä.

Kehitysvammaisten toimintakeskus Wärjäämö on päässyt mukaan Euroopan unionin rahoittamaan taidepainotteiseen Erasmus-hankkeeseen. ”YWAI – Yes, we are in!” -hankkeeseen osallistujat harjoittelevat teatteriesityksiä yhdessä sovittujen teemojen pohjalta.

Hanke toteutetaan viidessä maassa, ja sen ovat mahdollistaneet useat yhteistyökumppanit, kuten esteetöntä taidetta ja kulttuuria edistävä ACCAC Global. Eri maissa sijaitsevat ryhmät pitävät toisiinsa yhteyttä sosiaalisen median kautta.

– Päädyimme mukaan projektiin verkostojemme ansiosta, Wärjäämön johtava ohjaaja Sanna Piitulainen kertoo.

Hanke konkretisoituu tammikuussa, kun viisi wärjäämöläistä ja kaksi ohjaajaa lähtevät Brysseliin luomaan teatteriesitystä yhdessä muiden maiden edustajien kanssa. Ensi syksynä wärjäämöläiset suuntaavat Kroatiaan, ja sen jälkeen hanke jatkuu Suomessa.

Fakta

Wärjäämö

  • On vuonna 2006 perustettu Tampereen kaupungin kehitysvammaisten toimintakeskus.
  • Siellä aikuiset kehitysvammaiset työskentelevät taiteen parissa ja osallistuvat erilaisiin taideprojekteihin.
  • Toiminnan lähtökohtana ovat jokaisen henkilökohtaiset voimavarat ja tavoitteet.

lähde: Tampereen kaupunki

Wärjäämölle hankkeeseen mukaan lähteminen oli itsestäänselvyys, sillä Piitulaisen mukaan he ovat valmiita mihin vain ja erilaisiin projekteihin tartutaan innolla.

Taide tarjoaa onnistumisen kokemuksia

Wärjäämö erottautuu muista toimintakeskuksista taidepainotuksellaan.

– Taiteen kautta aikuiset kehitysvammaiset pystyvät ilmaisemaan itseään ja saamaan onnistumisen kokemuksia, Piitulainen kertoo.

Wärjäämöläinen Joni Virén kertoo nauttivansa musiikista ja pääsevänsä toteuttamaan intohimoaan musiikki-, sanoitus- ja sävellysryhmissä. Hän kuvailee Wärjäämöä mukavaksi ja positiiviseksi paikaksi.

Wärjäämön arkea värittävät erilaiset taideprojektit, joista uusin on ympäristöteemainen esitys Tullinaukiolla. Piitulainen kertoo, että aiemmin Wärjäämön projektien aiheita on ammennettu kehitysvammaisten omasta arjesta ja kokemuksista, mutta tänä syksynä on kokeiltu laajempaa ympäristöteemaa.

– Tavoitteenamme on näkyä ja tulla nähdyksi osana yhteiskuntaa, Piitulainen tiivistää Wärjäämön toimintaa.