Iina Aaltonen ja Erkki-poni harjoittelevat laukannostoja Unetun hevostilalla Hartolassa

Arkea neljällä aistilla – sokea Iina Aaltonen hyppää hevosella esteitä ja aikoo opettaa äidinkieltä näkeville nuorille

Iina Aaltonen, 19, harrastaa ratsastusta, haaveilee koiranpennusta ja opiskelee ensimmäistä vuotta Jyväskylän yliopistossa äidinkielen opettajaksi. Hän on myös täysin sokea. – En tietäisi, että aurinko paistaa, jos se ei lämmittäisi ihoani, Aaltonen sanoo.

”Minulla on hämäriä muistikuvia siitä, että olen aivan pienenä nähnyt valoja ja varjoja, ehkä vähän värejäkin. Väreihin liittyy paljon kulttuurisia merkityksiä. Olen esimerkiksi muita ihmisiä kuuntelemalla oppinut mitkä värit vaatteissa sopivat yhteen. Olisi mielenkiintoista tietää, vastaavatko mielikuvani väreistä todellisuutta.”

”Mietimme kerran ystäväni kanssa sitä, onko sokeus tuonut elämäämme jotain hyviä asioita. Tajusimme, että emme todennäköisesti olisi tavanneet, jos emme olisi sokeita. Eli sokeus on antanut minulle ainakin hyvän ystävän.”

”Erittäin suuri osa ihmisen aistihavainnoista liittyy näköön. Kun näköaistia ei voi käyttää, on pakko kehittää muita keinoja maailman havainnoimiseen. En välttämättä kuule paremmin kuin muut ihmiset, mutta käytän kuuloani eri tavalla. Pystyn yleensä esimerkiksi kuulemaan lähellä olevan seinän ennen kuin törmään siihen.”

”Äidinkielenopettajan opinnot vaikuttivat aluksi mahdottomalta haaveelta, mutta yllätyksekseni pääsin sisään ensimmäisellä yrittämällä. Haluan tulevaisuudessa opettaa näkeviä nuoria. Opetus on muutenkin siirtymässä sähköiseksi, joten minun ei tarvitse pystyä esimerkiksi kirjoittamaan liitutaululle.”

”Luentojen aikana mieluummin neulon kuin kirjoitan muistiinpanoja. Muutan luentodiat jälkikäteen tietokoneella tekstitiedostoiksi, joita voin kuunnella. Seuraan luentoja ja teen ryhmätöitä aivan kuten näkevätkin opiskelijat. Kuva-analyysi on ollut tähän asti ainoa ongelmallinen tehtävä.”

”Nykyteknologia ja erityisesti älypuhelimen sovellukset mahdollistavat minulle hyvin itsenäisen elämän. Navigointisovellusten avulla löydän oikeat paikat ja esimerkiksi bussiaikataulut. Toinen sovellus auttaa minua tuoteselosteiden ja postin lukemisessa. Ohikulkijat, lähikaupan myyjät ja opiskelukaverit auttavat mielellään, jos tarvitsen opastusta.”

”Olen onnellinen päästessäni asumaan omillani ja elämään opiskelijan arkea. Minulla ei ole henkilökohtaiselle avustajalle käyttöä tällä hetkellä. En halua tulevaisuudessa opaskoiraa, vaan mieluummin oman koiran, jonka voisin kasvattaa itse pennusta lähtien.”

”Käyn usein nautiskelemassa erilaisia teelaatuja Jyväskylän monissa teehuoneissa. Yksi lempituoksuistani on maustamaton vihreä tee. Haluaisin joskus matkustaa maateitse Kiinaan tutustumaan paikalliseen teekulttuuriin.”

”Hevoset ja ratsastus ovat erittäin tärkeä osa elämääni. Aloitin ratsastuksen kotipaikkakunnallani Hartolassa kymmenisen vuotta sitten. Lukioaikana kävin tallilla jopa viisi kertaa viikossa hoitamassa nyt edesmennyttä hevostani Valttia. Toivon saavani pian valmistumisen jälkeen töitä, jotta voisin taas hankkia oman hevosen. Nykyisin osallistun ratsastustunneille tallin hevosilla.”

”Käyn joka viikonloppu perheeni luona kotipaikkakunnallani, jotta pääsen ratsastamaan. Osallistun tavallisille tunneille ja teen samoja asioita kuin näkevätkin oppilaat. Tiedän sijaintini kentällä kuuntelemalla sitä, mistä suunnasta opettajan ääni kuuluu. Välillä hyppään esteitäkin, kunhan joku vain seisoo esteen vieressä antamassa minulle äänimerkin.”

”En pelkää liikkua itsekseni vieraissakaan paikoissa. Olen kärsimätön ja vauhdikas ihminen, enkä malta jäädä ihmettelemään ja odottamaan auttajaa. Löydän kyllä lopulta oikean reitin. Välillä saatan eksyä hetkeksi, mutta ei se ole vaarallista.”