Radio Moreenin sähkeet 27.11.2018 klo 17

Uusi valtakunnallinen päivystysnumero laajenee ensi vuonna koko maahan. Päivystysnumeroon 116 117 voi soittaa esimerkiksi, jos epäilee jalkansa murtuneen. Päivystysnumerolla halutaan vähentää tarpeettomia soittoja hätänumeroon, kertoo Yle. Hätänumero 112:een täytyy kuitenkin soittaa jatkossakin hätätilanteessa.

***

Kuluttajien luottamus Suomen talouteen on säilynyt vahvana pienestä heikentymisestä huolimatta, kertoo Tilastokeskus. Odotukset Suomen talouden tilanteesta olivat marraskuussa kuluttajien mielestä huonot, mutta työttömyystilanteen kehittymiseen uskottiin. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajat uskovat myös omaan talouteensa ja säästämismahdollisuuksiinsa.

***

Pysäköinninvalvonnan asiakaspalvelupiste lopettaa toimintansa Frenckellissä joulukuun alussa. Tämän jälkeen pysäköinninvalvontaan voi ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla. Esimerkiksi pysäköintilupia voi hankkia verkkopalvelujen avulla.  Neuvontaa liikenteeseen, asumiseen ja ympäristöön liittyvissä asioissa saa edelleen kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteillä.

***

Tampereen kaupunki haluaa ehkäistä asuinalueiden hyvinvointieroja. Alueiden välisiä eroja seurataan alueprofiilien ja alueellisen hyvinvointi-indeksin avulla. Näin pyritään ennaltaehkäisemään asuinalueiden välistä eriytymistä sekä tukemaan asukkaiden hyvinvointia ja turvallisuutta. Selvitystyön tuloksia voivat hyödyntää myös kaupunkilaiset ja tutkijat avoimen dokumentin avulla.

***

Vapaus ja itseilmaisu ovat näyttelijäopiskelijoille turvattua työpaikkaa tärkeämpää. Tämä selviää Teatterikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston teatterityön opiskelijoille ja valmistuneille tehdystä kyselystä.  Vakituinen palkkatyö ei ole pitkään aikaan ollut näyttelijöiden tyypillisin työtapa. Kyselyn mukaan suuri osa näyttelijöistä on freelancereita. Kyselyyn vastanneista lähes 70 prosentilla on kuitenkin ollut yhtenäinen työura.