Olli Jalonen voitti toistamiseen kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon (Kuva: Teemu Rajala)

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto myönnetty – Olli Jaloselle toinen Finlandia

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot on jaettu. Kaunokirjallisuuden, tietokirjallisuuden sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintojen määrä on 30 000 euroa.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi valittiin Olli Jalonen teoksella Taivaanpallo (Otava). Tampereen yliopistosta väitelleelle filosofian tohtorille myönnettiin Finlandia-palkinto nyt toistamiseen. Ehdokkaana hän on ollut näiden lisäksi vuosina 1989, 2008 ja 2014. Ensimmäisen kerran palkinto tuli vuonna 1990 romaanista Isäksi ja tyttäreksi. Seppo Puttonen perusteli Taivaanpallon voittoa päähenkilön kiehtovalla kuvauksella kasvusta, jonka kerronnasta välittyy näkemisen, ajattelemisen ja oppimisen riemu.

Suomen kirjasäätiön Finlandia-palkintoja jaettiin perinteiseen tapaan myös tietokirjallisuuden sekä lasten-ja nuortenkirjallisuuden saralla. Tämän vuoden tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto meni Seppo Aallolle teoksella Kapina tehtailla – Kuusankoski 1918 (Siltala). Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittajaksi valittiin Siiri Enoranta teoksella Tuhatkuolevan kirous (WSOY). Jokaisessa kolmessa kategoriassa palkinto on 30 000 euroa.