Raitiotiehen liittyvät työt ovat edenneet aikataulussa. Kuva: Pasi Tiitola

Raitiotiehankkeen tavoitekustannukset kasvoivat 26 miljoonaa euroa – osa jää suoraan kaupungin maksettavaksi

Valtaosa kustannusten kasvusta johtuu hankkeen sisältöön rakentamisen aikana hyväksytyistä lisäyksistä.

Raitiotiehankkeen ensimmäisen osan tavoitekustannukset ovat nousseet 245 miljoonaan euroon. Kaupunginvaltuuston vuonna 2016 hyväksymään ensimmäiseen kustannusarvioon nähden kustannukset ovat kasvaneet yhteensä 26 miljoonaa euroa.

Noin 19 miljoonan euron osuus kustannusten kasvusta johtuu hankkeen sisältöön rakentamisen aikana hyväksytyistä lisäyksistä. Esimerkiksi Hämeenkadun jalkakäytävät ja reuna-alueet sekä Sammonkadun eteläreunan jalankulku- ja pöyräilyväylä kunnostetaan muun rakentamisen yhteydessä.

6,7 miljoonan euron osuus kustannusten kasvusta on Raitiotieallianssin julkaiseman tiedotteen mukaan suoraan tilaajan eli Tampereen kaupungin maksettavaksi lankeavaa kustannustason nousua. Tiedotteessa ei avattu tarkemmin, mistä kustannustason nousu johtuu.

Moreenimedia ei tavoittanut Raitiotien kehitysohjelman projektinjohtajaa Ville-Mikael Tuomista kommentoimaan asiaa.