Joel Marttala paahtaa ammatikseen kahvia.

Ravintolakokki päätyi kahvin pariin isäksi tulon myötä – ”Kahvissa on jotain samaa kuin viinimaailmassa”

Lapsuuden kahvihetkistä Joel Marttalan mieleen ovat jäänyt erityisesti isän metsässä keittämät nokipannukahvit. Tänä päivänä kahvi on Marttalalle ammatti.

Kaasupoltin suhisee, ja kahvipavut rahisevat pyörivässä teräsmyllyssä. Pieni liikehuoneisto tulvii paahtuvan kahvin tuoksua.

Kahwe-pienpaahtimon paahtomestari Joel Marttala vilkuilee vuoroin kelloa, vuoroin lämpömittaria. Marttala irrottaa paahtimen kyljestä mittakourun, jonka pohjalla on vaaleanruskeita, puolivalmiiksi paahtuneita papuja.

FAKTA

Joel Marttala

  • 29-vuotias Kahwe-pienpaahtimon paahtomestari, työskentelee yritystoiminnan ohella kahviasiantuntijana.
  • Koulutukseltaan ravintolakokki.
  • Asuu Tampereen Kaukajärvellä avopuolisonsa ja kahden poikansa kanssa.
  • Harrastaa vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa.

– Tästä näkee miten paahto edistyy, Marttala sanoo ja osoittaa kouruun.

Papujen värin muutosta seurataan paahdon aikana, ja ne valmistuvat keskimäärin 12 minuutissa.

Marttalan innostus kahviin heräsi kokkiopintojen aikana.

– Olin työharjoittelussa kahvilassa, jossa kahvin valmistamiseksi nähtiin oikeasti vaivaa. Hiffasin, että se on vähän kuin viinimaailma.

Yrittäjyydessä kiehtoo omien ideoiden toteuttaminen

Opintojen valmistumisen ja ravintola-alan pätkähommien jälkeen Marttala oli valinnan edessä: vakituisia töitä oli tarjolla sekä ravintolakokkina että baristana. Ruoan valmistaminen kiinnosti, mutta perheenlisäys kallisti päätöksen jälkimmäiseen.

– Perheen kannalta on parempi olla töissä kahvilassa kuin yötöissä ravintolassa.

Kuuden kahvilassa vietetyn vuoden aikana kiinnostus kahvia kohtaan syveni entisestään, ja vuonna 2017 Marttala alkoi pohtia vakavasti oman yrityksen perustamista.

– Halusin lähteä paahtamaan itse, valmistamaan omaa kahvia.

Vielä saman vuoden aikana Marttala löysi sopivat yhtiökumppanit, ja toiminta lähti liikkeelle pikkuhiljaa. Asiakkaille paahtimon ovet avautuivat viime elokuussa.

Yrittäjyydessä viehättää erityisesti suunnittelutyö ja omien ideoiden toteuttaminen.

–  Mulla on aika vilkas mielikuvitus. Tämä on vähän terapeuttistakin. Tiedän, että pääsen jossain kohtaa toteuttamaan omia hulluja ideoita ja haaveita. Ei tarvitse mennä muiden sääntöjen mukaan.

Yrityksen tulevaisuus on omissa käsissä.

– Tiedän, mikä on seuraava askel. Tässä ei tule fiilistä, että nyt jämähdän paikalleen.

Paahtaminen antaa tilaa kokeiluille ja mielikuvitukselle, sillä lämpötilan muuttaminen ja ilmavirtauksen säätäminen vaikuttavat Marttalan mukaan aina kahvin makuun ja tuoksuun.

Kahvin alkuperällä on merkitystä

Tänään paahtimessa pyörii guatemalalaisia kahvipapuja. Kahvin eettisyydellä on Marttalalle suuri merkitys, ja hän pyrkii hankkimaan pavut kahvin tuottajalta niin suoraan kuin mahdollista. Välissä on ainoastaan paikallinen kontaktihenkilö, joka hoitaa yhteydenpidon Suomeen.

Joel Marttala seuraa paahtoprosessin etenemistä lämpömittarin ja sekuntikellon lisäksi papujen värin ja tuoksun perusteella.

– Luonto on minulle tärkeä asia. Haluan, että viljelijä arvostaa luontoa ja työntekijöitään.

Hyvien tuotanto-olosuhteiden varmistamisessa on kuitenkin omat haasteensa.

– Kun ei itse pääse käymään kahvitilalla, joutuu luottamaan välikäteen, Marttala myöntää.

– Haluan tuntea kontaktihenkilön mahdollisimman hyvin.

Myös muiden kotimaisten pienpaahtimoiden kokemukset ovat tuoreelle yrittäjälle arvokkaita: tietoa vaihdetaan esimerkiksi kontaktihenkilöistä ja tuotantoalueille suuntautuneista vierailuista. Myös Marttala tähyää tulevaisuudessa kahvin alkulähteille:

– Se on tavoite. Päästä käymään tiloilla, jutella ja olla oikeasti tekemisissä kahvini viljelijöiden kanssa.