Tiina Rikala myi lateksivaatteita kinkyillä joulumarkkinoilla.

Kinkyille järjestettiin omat joulumarkkinat – ”Ihmisten ei tarvitse pohtia, onko tämä sopivaa”

Tamperelainen Rsyke ry järjesti muun muassa BDSM- ja fetissi-suuntautuneille ihmisille tarkoitetut kinkyt joulumarkkinat ja kirpputorin.

Hämyisen baarin alakerrasta löytyy muutama myyntipöytä, lateksista valmistettuja vaatteita ja shibarikalentereita. Tampereen Hämeenkadulla sijaitseva Bar Bertel täyttyy kinkyiksi itsensä identifioivista sekä satunnaisesti paikalle sattuneista, uteliaista asiakkaista. Tamperelaisen Rsyke ry:n järjestämillä joulumarkkinoilla osallistujat myyvät teemaan liittyviä vaatteita ja tavaroita. Kinkyt ovat esimerkiksi BDSM- ja fetissi-suuntautuneita ihmisiä.

Lateksivaatteiden valmistaja Tiina Rikala myy tapahtumassa muotinäytöksistään ylijääneitä vaatteita puoleen hintaan. Yleensä Rikala tekee vaatteet mittatilaustyönä.

– Lateksi vaatemateriaalina on lähtöisin 1950-luvulta fetissikulttuurista, mutta nykyään sitä tilataan enemmän esimerkiksi bilevaatteiksi, Rikala kertoo.

Rsyken puheenjohtajan Kalle Saarisen mukaan erilaiset markkinat ovat jo perinne, mutta joulumarkkinat ovat ensimmäiset laatuaan.

Kinkyillä joulumarkkinoilla oli myynnissä teemaan sopivia vaatteita ja tavaroita.
FAKTA

Rsyke ry

  • Vuonna 2001 perustettu Tampereella toimiva seksuaalipoliittinen kulttuuriyhdistys.
  • Tavoitteena vähentää ennakkoluuloja ja ehkäistä syrjäytymistä.
  • Järjestää monipuolista toimintaa, kuten seminaareja ja vertaistukitapahtumia.
  • Voittoa tavoittelematon ja poliittisesti sitoutumaton rekisteröity yhdistys.

Vertaistukea ja monenlaista toimintaa

Rsyke kohtaa hyvin vähän ennakkoluuloja, mutta välillä ne aiheuttavat vaikeuksia järjestölle. Vaikka järjestö ei tee mitään väärää, ennakkoluulot vaikeuttavat jäsenten elämää.

– Erään tapahtuman jälkeen menetimme oikeuden käyttää erästä tilaa yhden negatiivisen kommentin takia, kertoo markkinoille osallistunut Rsyken jäsen, joka haluaa pysyä nimettömänä.

Keskeinen ajatus järjestön toiminnassa on tarjota vertaistukea kinkyille keskusteluryhmien ja erilaisten tapahtumien muodossa. Yhdistys tarjoaa tapahtumia ja toimintaa laidasta laitaan, ja näin kaikkien ihmisten on helppo lähestyä sitä. Saarisen mukaan Rsyke tavoittaa paljon uusia ihmisiä siksi, että ihmiset samaistuvat muihin samankaltaisiin.

– Se auttaa, että ihmisten ei tarvitse pohtia, onko tämä sopivaa. Jos kiinnostaa, saa tulla. Järjestämme sekä seminaareja että esimerkiksi urheilutyöpajoja, mikä vetoaa eri ihmisiin, Saarinen sanoo.

Markkinoilla oli myynnissä paljon erilaisia asusteita.

Markkinoiden lisäksi Rsyke järjestää aktiivisesti paljon erilaista toimintaa. Suurin on kerran vuodessa Olympia-korttelissa järjestettävä Tampere Fetish Factory -festivaali, joka on Suomen ainoa vuosittainen kansainvälinen kinky-festivaali.

Uusia asiakkaita ja näkyvyyttä

Tilat Rsykkeen käyttöön antanut Bar Bertelin toimitusjohtaja Iiro Salmi toivoo saavansa tapahtumien kautta uusia asiakkaita. Rsyke kokoontuu tai järjestää tapahtumia Bar Bertelissä noin kaksi kertaa kuussa.

– Osakeyhtiön näkökannasta on hyvä, että saamme uusia ihmisiä käymään täällä. Toivottavasti baarimme nimi olisi Rsykeen tapahtumiin osallistuvien mielissä muutenkin kuin joka toinen tiistai.

Baari ei ole kohdannut sen suurempia ennakkoluuloja ulkopuolisilta tahoilta.

– Palaute on enemmän uteliasta ihmettelyä. Jos tästä joku mielensä pahoittaa, täytyy oma elämä olla aika huonolla mallilla, Salmi sanoo.