Radio Moreenin sähkeet 5.12.2018 kello 15

Vuoden tiedekirjapalkinnosta kilpailee myös kaksi tamperelaista teosta. Mukana kilpailussa on Tampereen yliopiston kasvatustieteen professorin Veli-Matti Värrin teos Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Lisäksi ehdokkaana on Tampereen yliopiston Suomen historian professorin Pertti Haapalan toimittama Suomen rakennehistoria.  Kaiken kaikkiaan vuoden tiedekirjapalkinnosta kilpailee kymmenen ehdokasta. Palkinto julkistetaan Tieteiden päivillä tammikuussa.

***

Tampereella toiminut kiropraktikko on saanut syytteen työskentelystä ilman lupaa, kertoo Yle. Hän ei olisi saanut markkinoida palveluitaan kiropraktikkona ilman laillista oikeutta. Miehen mukaan hänellä on tutkinto ulkomailta. Syyttäjän mukaan Valvira ei ollut kuitenkaan myöntänyt lupaa tämän tutkinnon perusteella. Hän on toiminut kiropraktikkona Tampereella 15 vuotta. Syyte luettiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa tällä viikolla.

***

Tampere-talo lanseeraa uuden klubikonseptin Sorsapuistosaliin. Tammikuussa aloittava Sorsaklubi tarjoaa monipuolisesti erilaisia keikkoja eri ikäisille. Ensi kevään keikoilla nähdään kotimaan suosituimpia räppäreitä ja nousevia suuria idoleita. Suurin osa Sorsaklubin keikoista on ikärajattomia. Kevään viisi ensimmäistä konserttijulkistusta ovat tulleet myyntiin tänään klo 9 Tampere-talon lipunmyynnissä ja verkkokaupassa.

***

Peliyhtiö Supercell perustaa yksityisen koodauskoulun Helsinkiin. Kolmivuotinen koulutus on opiskelijalle maksuton. Toimitusjohtaja Ilkka Paanasen mukaan kouluun etsitään opiskelijoita mahdollisimman erilaisista taustoista. Hakijan tulee olla 18–30-vuotiaita, ja hänen on läpäistävä verkossa tehtävä logiikkatesti.

***

Ihmisalkioiden geenejä muokannut kiinalainen tiedemies He Jiankui on kadonnut julkisuudesta. Tiedotusvälineissä on arvioitu, että viranomaiset ovat pidättäneet hänet. Jiankui kertoi viime viikolla muokanneensa kahden ihmisalkion geenejä onnistuneesti. Geenimuokatun ihmislapsen luomista on pidetty teknisesti mahdollisena, mutta äärimmäisen tuomittavana, sillä riskejä ei tarkasti tiedetä.