Assi Jokivirta toivoo, että voisi tulevaisuudessa elättää itsensä ASMR-videoiden ja musiikin kautta.

Kuiskuttelu ja napsuttelu ovat Assille arkea – ”ASMR-videoiden avulla pystyn toteuttamaan itseäni täysin uudella tavalla”

Assi Jokivirta ei olisi vuosi sitten uskonut, että kokeiluna alkaneesta ASMR-videoiden teosta voisi kasvaa näin suuri intohimo. Nykyään aistielämyksiä ruokkiva ASMR on Jokivirralle yhtä tärkeää kuin musiikki.

Nainen videolla kuiskailee lohduttavia sanoja ja repii ilmastointiteippiä. Pian hän ottaa esiin videokasetin ja alkaa koputella sormillaan sen pintaa. Kyseessä on ASMR-video ja nainen on Assi Jokivirta.

Jokivirta on yrittäjä, muusikko, kahden lapsen äiti ja ASMR-artisti. Hän aloitti ASMR-videoiden teon Youtubeen vähän yli vuosi sitten. Aluksi kyse oli päähänpistosta ja kokeilusta, mutta pikku hiljaa videoiden teosta kasvoi intohimo. Hän törmäsi alun perin ASMR-videoihin sattumalta.

– Täytyy sanoa, että olin aluksi järkyttynyt. Videot tuntuivat ensin oudoilta, mutta pian huomasin, että sain niistä samoja tuntemuksia, joita olin kokenut jo lapsena. Vihdoin kokemalleni tunteelle oli nimi ja selitys.

ASMR on lyhenne englannin kielen sanoista autonomous sensory meridian response. Se tarkoittaa aistielämystä, jonka ihminen voi saada erilaisista äänistä ja visuaalisista eleistä. ASMR-kokemus voi ilmetä kihelmöivänä tunteena eri puolilla kehoa. Maailmalla ASMR on noussut nopeasti ilmiöksi, ja myös Suomessa sen suosio on kasvussa.

Jokivirta uskoo, että syynä ilmiön suureen suosioon on ihmisten kasvava stressi ja ahdistus.

– Ihmiset etsivät hirveästi tapoja, joilla pääsisivät rentoutumaan ahdistuksen ja kiireen keskellä. Olen itse saanut ASMR-videoista paljon apua omaan ahdistukseen. Toivon, että videoideni kautta joku muu saa apua omaan stressiinsä.

FAKTA

Assi Jokivirta

  • Tekee Youtubeen ASMR-videoita kanavalleen ”ASSI ASMR”.
  • Kanavalla on seuraajia yli 14 000, katsotuinta videota on klikattu yli 108 000 kertaa.
  • Pop-artisti, jonka uusin biisi ”Peppi ja Pan” julkaistiin lokakuussa Spotifyssa.
  • Asuu Lahdessa aviomiehensä ja kahden lapsensa kanssa.
  • Yrittäjä, työskentelee parturi-kampaajana.

Aikaa täytyy järjestää

ASMR-videot eivät synny tyhjästä. Jokivirta painottaa, että onnistuneen videon takana on mietitty prosessi ja hyvä käsikirjoitus. Videoiden tekoon on varattava aikaa ja hiljaisuutta, mikä ei ole aina äitinä helppoa. Jokivirta on kuitenkin onnistunut yhdistämään kampaajan uransa ASMR-videoiden tekoon.

– Yrittäjyys on se iso tekijä. En tee kahdeksantuntisia työpäiviä, vaan olen jakanut aikani niin, että välillä teen videoita ja välillä kampaajan töitä. Toisina päivinä varaan aikaa musiikille ja bänditreeneille sekä ajalle perheeni kanssa.

Yrittäjän kunnianhimoinen luonne näkyy myös videoiden teossa.

– Aluksi en kiinnittänyt huomiota videoiden katselumääriin. Ajan kuluessa huomaan kuitenkin alkaneeni väkisinkin kiinnittämään niihin huomiota, kun katselumäärät ovat nousseet. Yritän jatkuvasti ylittää itseni, vaikka loppujen lopuksi en kuitenkaan tee tätä pelkkien numeroiden takia.

Taiteet vetävät puoleensa

Taiteita ja musiikkia rakastavalle Jokivirralle ASMR on uusi keino itseilmaisuun ja siinä kehittymiseen.

– Olen aina tykännyt esiintyä. ASMR-videoiden avulla pystyn toteuttamaan itseäni täysin uudella tavalla.

ASMR-videoiden tuoma suosio on tarjonnut musiikkia tekevälle Jokivirralle uusia mahdollisuuksia. Viimeisen vuoden aikana Spotifyssa on julkaistu kolme hänen uutta kappalettaan, ja niiden kuuntelumäärät kasvavat koko ajan.

Hän kuvailee musiikkiaan päiväkirjamateriaaliksi. Jokainen kappale kertoo Jokivirran senhetkisestä elämästä ja hän toivoo, että kuuntelijat voisivat löytää kappaleista apua ja samaistumisen kohteita omaan elämäänsä aivan kuten ASMR-videoiden kautta. Hän kokee, että musiikki ja ASMR tukevat toinen toisiaan. Molemmat ovat itseilmaisun muotoja eivätkä aina niin erilaisia.

Tulevaisuudessa Jokivirta haaveilee siitä, että pystyisi elättämään itsensä ja perheensä ASMR-videoiden ja musiikin kautta.

– Olisi ihana rakentaa elämä kaiken tämän ympärille ja luopua kampaajan hommista.