Radio Moreeni sähkeet 14.1.2019 kello 16

Kansalaisaloite seksuaalirikoksesta tuomitun oleskeluluvan purkamisesta ja karkottamisesta etenee eduskuntaan. Aloite ehdottaa oleskeluluvan automaattista peruuttamista ilman valituslupaa seksuaalirikoksesta tuomitulle.

50 000 nimeä kerännyt aloite ei kuitenkaan kerkeä nykyisen eduskunnan käsiteltäväksi, eikä sitä voi siirtää uudelle eduskunnalle. Tamperelainen Saila Al-Jewar teki kansalaisaloitteen viime vuoden joulukuussa.

***

Tampereen kaupunki laajentaa alle 20-vuotiaiden maksutonta ehkäisyvälineiden jakelua Tampereella ja Orivedellä.
Entistä kattavampi maksuton ehkäisytarjonta tulee voimaan ensimmäinen helmikuuta. Alle 20-vuotias voi saada maksuttoman hormonaalisen ehkäisyn 12 kuukaudeksi, jos kyseessä on ensimmäinen, raskauden tai keskeytetyn raskauden jälkeinen ehkäisy.

Uudistus täydentää nykyistä mahdollisuutta maksuttomaan ehkäisyyn iästä riippumatta kuudeksi kuukaudeksi.

***

Pelastakaa lapset ry avaa kriisichatin Oulussa lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten takia. Chat on avoinna tänään klo 16-18.

Kriisichat on turvallinen paikka, jossa nuori voi jakaa ajatuksia ja tunteita turvallisten aikuisten kanssa. Chatissa nuoren kanssa keskustelevat Pelastakaa Lasten ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset.
Keskusteluun pääsee osallistumaan

Pelastakaa lapset ry:n nettisivuilta löytyvän linkin kautta.

***

Jalankulkija jäi tänä aamuna henkilöauton alle Vihiojalla Tampereella, kertoo Aamulehti.
Onnettomuus tapahtui Viinikankadun ja Lahdenperänkadun risteyksessä.

Silminnäkijöiden mukaan nuori nainen käveli punaisia päin ylittäessään Lahdenperänkatua. Poliisin mukaan nainen toimitettiin tutkittavaksi Acutaan.

***

Syyttäjien, tuomareiden ja poliisien häirintä lisääntyy, kertoo Lännen Media. Viime vuonna syyttäjät ja tuomarit tekivät kunnianloukkauksista ja yksityiselämää loukkaavan sisällön jakamisesta 12 rikosilmoitusta. Tavallisesti luku on vaihdellut kahdesta kuuteen.

Poliisien samoista rikoksista tekemien ilmoitusten määrä oli korkein vuonna 2017, jolloin rikosilmoituksia oli 30. Aiempina vuosina rikosilmoituksia on tehty vuosittain runsaat kymmenen.