Radio Moreeni sähkeet 14.1.2019 kello 17

Suomalais-irakilaisen perheen kotiin ammuttiin useita laukauksia Kangasalla viime yönä.
Sisä-Suomen poliisi on vahvistanut asiasta ensimmäisenä uutisoineelle Ylelle, että tekoa tutkitaan tapon yrityksenä.
Perhettä on häiritty aiemmin rasistisella käytöksellä. Tapahtuneesta järkyttynyt pariskunta lähti yöllä turvaan ystävien luokse.
Poliisi ei kommentoi, onko epäilty tiedossa. Poliisi ei myöskään ota tässä vaiheessa kantaa siihen, onko perheen ulkomaalaistaustalla vaikutuksia rikoksen uhriksi joutumiseen.

***

Pirkkalan kunta ja seurakunta ryhtyvät jakamaan koulujen ylijäämäruokaa.
Ruokajakelu on tarkoitus aloittaa 5. helmikuuta ja sen jälkeen ruokaa jaettaisi kerran viikossa tiistaisin. Jakelupaikkana toimii Pirkkalan uusi kirkko.
Ylijäämäruuan jakamisella vältettäisiin kouluilta jääneen syömäkelpoisen ruuan päätyminen jätteeksi. Lisäksi toiminnalla voitaisi tarjota halukkaille kuntalaisille mahdollisuus edulliseen ruokailuun.
Pirkkalan kunnanhallitus päättää kokeilumuotoisen jakelutoiminnan aloittamisesta tänään.

***

Kaksi viidestä kävelijästä joutuu vaaratilanteeseen liukkaiden kenkien takia, selviää Liikenneturvan tekemästä kyselystä.
Kysely on osa käynnissä olevaa Liikenneturvan Pysy pystyssä -kampanjaa.
Kampanjan puheenjohtaja Kaarina Tamminiemi kehottaa seuraamaan sääennusteita ja valitsemaan keliin sopivat jalkineet tai käyttämään liukuesteitä.
Kaatumisonnettomuuksia voi jalkinevalinnan lisäksi ehkäistä tarkkailemalla ympäristöä ja keskittymällä kävelyyn esimerkiksi kännykän selaamisen sijasta.

***

Kuluttajahinnat nousivat viime vuonna 1,2 prosenttia kertoo Tilastokeskus.
Kuluttajahintoja nosti joulukuussa vuoden takaiseen verrattuna eniten savukkeiden, sähkön, polttonesteiden ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen.
Kuluttajahintoja hillitsi muun muassa lasten päivähoidon ja puhelimien halpeneminen.
Euroalueen inflaatio oli ennakkotietojen mukaan joulukuussa 1,6 prosenttia.

***

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa Kiinan presidentti Xi Jingpingin tänään Pekingissä.
Presidenttien välisissä keskusteluissa ovat esillä Suomen ja Kiinan kahdenvälisten suhteiden lisäksi myös suurvaltasuhteet ja muut kansainväliset aiheet.
Niinistö osallistuu valtiovierailun aikana myös ilmastonmuutosta koskevaan korkean tason seminaariin.
Presidentti Niinistö ja rouva Jenni Haukio osallistuvat lisäksi Kiinan ja Suomen yhteisen talviurheiluvuoden avajaisiin.