Radio Moreenin sähkeet 14.1.2019 kello 15

Suomalais-irakilaisen perheen kotiin ammuttiin useita laukauksia Kangasalla viime yönä.  Sisä-Suomen poliisi on vahvistanut asiasta ensimmäisenä uutisoineelle Ylelle, että tekoa tutkitaan tapon yrityksenä.

Perhettä on häiritty aiemmin rasistisella käytöksellä. Tapahtuneesta järkyttynyt pariskunta lähti yöllä turvaan ystävien luokse.

Poliisi ei kommentoi, onko epäilty tiedossa. Poliisi ei myöskään ota tässä vaiheessa kantaa siihen, onko perheen ulkomaalaistaustalla vaikutuksia rikoksen uhriksi joutumiseen.

***

Pelastakaa lapset ry avaa kriisichatin Oulussa lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten takia. Chat on avoinna tänään klo 16-18.

Kriisichat on turvallinen paikka, jossa nuori voi jakaa ajatuksia ja tunteita turvallisten aikuisten kanssa. Chatissa nuoren kanssa keskustelevat Pelastakaa Lasten ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset.

Keskusteluun pääsee osallistumaan Pelastakaa lapset ry:n nettisivuilta löytyvän linkin kautta.

***

Kaksi viidestä kävelijästä joutuu vaaratilanteeseen liukkaiden kenkien takia, selviää Liikenneturvan tekemästä kyselystä.

Kysely on osa käynnissä olevaa Liikenneturvan Pysy pystyssä -kampanjaa.

Kampanjan puheenjohtaja Kaarina Tamminiemi kehottaa seuraamaan sääennusteita ja valitsemaan keliin sopivat jalkineet tai käyttämään liukuesteitä.

Kaatumisonnettomuuksia voi jalkinevalinnan lisäksi ehkäistä tarkkailemalla ympäristöä ja keskittymällä kävelyyn esimerkiksi kännykän selaamisen sijasta.

***

Ravintoloiden tulee ilmoittaa näkyvästi tarjoilemansa tuoreen lihan alkuperämaa toukokuusta lähtien.

Tiedon lihan alkuperästä ei tarvitse olla painettuna ruokalistaan eikä sitä tarvitse antaa jokaiselle asiakkaalle erikseen kirjallisesti. Tieto lihan alkuperämaasta voidaan ilmoittaa esimerkiksi erillisellä, selkeällä esitteellä tai ravintolasta löytyvällä taululla.

Euroopan komission hyväksymä asetus koskee aterian raaka-aineena käytettyä tuoretta, jäähdytettyä ja jäädytettyä lihaa. Asetus ei koske puolivalmisteita tai riistaa.

***

Keskon K auto aloittaa luksusauto Bentleyn maahantuonnin Suomeen.

Myynti alkaa syksyllä Espoossa. Aiemmin kyseisiä autoja on myynyt Lempäälässä Luxury Collection.

Merkin myynti painottuu autoveroystävällisiin ladattaviin hybridimalleihin.

K auton toimitusjohtaja Johan Friman uskoo autoja myytävän muutamia kymmeniä vuodessa.