Tampereen ydinkeskustan pysäköintivyöhyke laajenee toukokuussa.

Tampereen pysäköintijärjestelyt muuttuvat – sunnuntaipysäköinnistä tulee maksullista ja ydinkeskusta laajenee

Tampereen yhdyslautakunta päätti pysäköinnin muutoksista tiistaina. Huomattavimpia muutoksia ovat ykkösvyöhykkeen maksullisuus myös sunnuntaisin ja kakkos- ja kolmosvyöhykkeiden pysäköintihintojen nousu.

Tampereen ydinkeskustan kattavan ykkösvyöhykkeen pysäköintihinta pysyy ennallaan. Alue kuitenkin laajenee kattamaan lähes koko keskusta-alueen. Jatkossa vyöhykkeelle parkkeeraaminen on maksullista myös sunnuntaisin kello 12–18. Maksu on puolet arkipäivän hinnastosta, eli 1,60 euroa tunnilta.

Kakkos- ja kolmosvyöhykkeet sijaitsevat keskustan ympärillä, muun muassa Finlaysonin ja Amurin alueilla. Niiden maksut nousevat muutamilla kymmenillä senteillä. Muutokset tulevat voimaan toukokuussa.

Lisäksi kaupunki nostaa asukas- ja yrityspysäköintilupia maaliskuun alusta lähtien.

Muutosten taustalla on Tampereen kaupungin mukaan talouden tasapainottamisohjelma.

– Viime vuonna kaupungin budjetissa oli enemmän menoja kuin tuloja. Yksi syy näiden maksujen noston taustalla onkin saada lisätuloja, vaikka ne eivät suuria summia kasvakaan, kommentoi Tampereen kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen.

Muutoksilla yritetään lisätä myös maanalaispysäköintiä. Parkkihalleista ovat vastuussa pysäköintiyritykset. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena on tuoda lisää paikkoja katutilaan.

– Lisäksi toivomme maksujen korotuksen auttavan pysäköintiajan lyhenemiseen. On kivijalkayritysten etu, että autot vaihtelevat eikä sama auto ole parkissa viittä tuntia, Nurminen kertoo.