Radio Moreenin sähkeet 1.2.2019 kello 16

Tampereen yliopiston uusi ylioppilaskunta TREY aikoo helmikuussa perustaa työryhmän suunnittelemaan uutta ylioppilasmediaa. TREY kokoontui eilen ensimmäistä kertaa ja uuden ylioppilasmedian kohtalo oli yksi keskeisiä aiheita. Aviisi jäi vuodenvaihteessa määrittelemättömälle tauolle. Uuden ylioppilasmedian luomisen taustalla on muun muassa journalistiikan opiskelijoiden ainejärjestö Vostok ry:n kirjoittama vetoomus ylioppilasmedian säilymisen puolesta.

***

Tampereella ja Orivedellä otetaan tänään käyttöön aiempaa laajempi maksuton ehkäisy alle 20-vuotiaille. Nuori voi valita pitkäaikaisen ehkäisyn, kuten kierukan, tai enintään vuoden kestävän hormonaalisen ehkäisyn.  Maksuttomaan ehkäisyyn ovat oikeutettuja myös ulkopaikkakuntalaiset toisen asteen opiskelijat. Tampereen kaupunginvaltuusto on myöntänyt lisämäärärahan, jolla ehkäisy rahoitetaan.

***

Museokeskus Vapriikissa tänään avautunut näyttely esittelee Vuoden Luontokuvia. Näyttelyssä on esillä Vuoden luontokuvat -kilpailun voittajakuvat viime vuodelta. Kilpailusarjoja on yhdeksän ja kuvien aiheena on Suomalainen luonto. Luontokuvaukseen liittyy usein luvatonta kuvamanipulointia, mutta Tampereen luonnontieteellisenmuseon amanuenssin Tomi Kumpulaisen mukaan Vuoden luontokuva -kilpailussa ei olla havaittu vilppiä.

***

Suomalaiset haluavat pysyä talviajassa. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan kellojen siirtämisestä tulisi luopua mahdollisimman pian. Talviajassa pysymisessä olisi kansanterveydellisiä hyötyjä, sillä hämärän määrä lisääntyisi ja unihäiriöt vähenisivät. Myös pieni aikaero muun Euroopan kanssa auttaisi kansainvälisissä liiketoimissa. Suomi teki viime vuonna EU:lle aloitteen kellojen siirtelyn lopettamisesta. Käsittely jatkuu, ja lopettaminen tapahtuu luultavasti aikaisintaan vuonna 2021.

***

 Uudet verokortit tulevat voimaan tänään. Verotuskäytäntöihin tulee muutoksia. Jatkossa saman verokortin voi antaa usealle eri työnantajalle. Aikaisemmin käytössä olleet sivutuloverokortit poistuvat käytöstä kokonaan. Lisäksi veroprosentin voi jatkossa määritellä ainoastaan yhden vuositulorajan mukaan. Veroprosentin suunnittelussa ei siis voi enää hyödyntää esimerkiksi kuukausikohtaisia tulorajoja. Uudet verokortit on lähetetty veronmaksajille postitse vuodenvaihteessa. Oman verokorttinsa voi hakea myös sähköisesti OmaVero-verkkopalvelusta.