Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhdistyttyä ylioppilasmedian tilanne on ollut epävarma.

TREY aikoo selvittää uuden ylioppilasmedian luomista – taustalla opiskelijoiden kannanotto

TREY perustaa helmikuun aikana työryhmän, joka suunnittelee ylioppilasmedian muotoa ja budjettiehdotuksia. Osa Tampereen yliopiston ainejärjestöistä on vedonnut ylioppilasmedian säilymiseen.

Uusi ylioppilaskunta piti eilen ensimmäisen kokouksensa, ja ylioppilasmedian kohtalo oli yksi keskeisistä aiheista. Tamyn aikainen Aviisi jäi määrittelemättömälle tauolle vuodenvaihteessa, kun Tampereen korkeakoulut yhdistyivät.

TREY:n pääsihteeri Venla Monterin mukaan ylioppilasmedian käsittelyn taustalla on opiskelijoiden aloite. Journalistiikan ainejärjestö Vostok ry kirjoitti vetoomuksen, jossa se tuki uuden ylioppilasmedian luomista.

– Allekirjoittaneiden mielestä ylioppilasmedialla on tärkeä sija myös uudessa ylioppilaskunnassa niin yhteisöllisyyden rakentajana kuin opiskelijoiden äänitorvena, kannanotossa todetaan.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet lisäksi Teema ry ja Cortex ry. Se on lähetetty myös muiden ainejärjestöjen luettavaksi.

Venla Monter kertoo, että moni edustaja myötäili uuden ylioppilasmedian perustamista. Työryhmän tarkoitus on selvittää perusteellisesti kaikki mahdolliset vaihtoehdot ylioppilasmedian toteutumiseen.

– Työryhmää ollaan vasta perustamassa, eikä mitään tarkkaa voida vielä sanoa. Kokouksessa ilmapiiri oli kuitenkin sen mukainen, että ylioppilasmedian toivotaan jatkossakin toimivan sekä verkossa että printissä.

Journalisti kirjoitti suomalaisten ylioppilaslehtien viimeaikaisista vaikeuksista. Itä-Suomen yliopiston Uljas lakkautettiin viime vuonna, ja myös Turun Ylioppilaslehteen on kohdistettu leikkausehdotuksia.