Radio Moreenin sähkeet 6.2.2019 kello 16

Poliisiammattikorkeakoulun miesopettajaa epäillään useasta seksuaalisesta ahdistelusta, kertoo Iltalehti. Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg on vahvistanut tapauksen. Ahdistelut ovat kohdistuneet naisopiskelijoihin ja tapauksia on tullut ilmi myös vapaa-ajalta. Asian esitutkinta on aloitettu rikosnimikkeillä seksuaalinen ahdistelu ja virkavelvollisuuden rikkominen. Asianomainen opettaja on pidätetty virastaan.

***

Tänään vietetään saamelaisten kansallispäivää. Tampereen kaupunki liputtaa saamelaisuuden ja saamelaisten kunniaksi. Kyseessä ei ole virallinen liputuspäivä, mutta yleistä liputusta suositellaan. Tampereella raatihuoneen katolla salkoon nousee Suomen lippu, Sampolan edustalla sekä Suomen että Saamen liput ja muualla Suomen lippu.

***

Viime vuonna sattui enemmän kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia kuin edeltävänä, selviää onnettomuustietoinstituutti OTIn ennakkotiedoista. Viime vuoden aikana sattui 224 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Lukumäärä on 13 enemmän kuin edeltävänä vuonna. Eniten onnettomuuksia tapahtui päätieverkolla. OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Pakkarin mukaan päätieverkon turvallisuudessa olisi kehittämisen varaa.

***

VR on perunut useita kaukoliikenteen junavuoroja tänään. Peruutuksia on luvassa myös huomenna. Vuoroja jää väliin muun muassa Tampereen ja Helsingin sekä Tampereen ja Vaasan väliltä. Peruutukset johtuvat junakaluston ja ratojen huoltotöistä, jotka ovat lisääntyneet pakkasen ja lumisateen takia. Perutut junavuorot on korvattu bussikuljetuksilla tai vaihtoehtoisilla junilla. Lisäksi matkustajia pyydetään varautumaan junien myöhästymisiin.

***

Tammerfestin pääareenan esiintyjät on julkaistu. Kotimaisten huippunimien joukosta löytyy muun muassa Ville Valo, Vesala ja soolouralle lähtenyt Haloo Helsingin solisti Ellips. Ulkomailta päälavalle saapuu ruotsalainen The Cardigans. 25. juhlavuotta viettävä festivaali järjestetään tuttuun tapaan Ratinanniemessä ja Tampereen klubeilla. Tammerfest kerää vuosittain 80 000 kävijää. Viime vuonna festivaali teki yleisöennätyksen ja myi 30 000 lippua.