Radio Moreenin sähkeet 8.2.2019 kello 15

Pitkään jatkunut lumisade on tuonut haasteita auraajille. Aurattu lumi kuljetetaan lumenkaatopaikoille Hervantaan, Kalevaan ja Lielahteen. Lumen vastaanotosta vastaava rakennusmestari Matti Pokkinen kertoo, että kiireisimpinä hetkinä uusi kuorma tuodaan kaatopaikalle joka kolmas minuutti. Tampereen Infran kunnossapitopalveluiden päällikkö Reijo Lahtisen mukaan, että kaikkea lunta ei ehditä kuljettaa pois katujen varsilta, koska lunta on satanut jatkuvasti lisää.

***

Tuoreen tutkimuksen mukaan ylipaino vähentää palkkaa. Kun painoindeksi nousee yhden yksikön, palkka laskee lähes seitsemän prosenttia. Lisäksi työllistymisen todennäköisyys laskee. Tampereen yliopiston kliinisen kemian professorin Terho Lehtimäen mukaan tehty tutkimus on edistyksellinen ja täsmällisempi kuin aiemmat aihetta käsittelevät tutkimukset. Projektissa oli mukana tutkijoita Tampereen, Jyväskylän ja Turun yliopistoista sekä Cornellin yliopistosta Yhdysvalloista.

***

Marco Bjurström on kiinnitetty Tampere-talolla esitettävän Carmen-oopperan ohjaajaksi. Kyseessä on Bjurströmin toinen ohjaus oopperassa. Esityksen ensi-ilta on ensi vuoden helmikuussa ja se on osa Tampere-talon juhlavuoden ohjelmistoa. Tampere-talo täyttää ensi vuonna kolmekymmentä vuotta. Carmenissa kuullaan Tampere Filharmonian lisäksi Tampereen oopperan kuoroa ja lapsikuoroa. Asiasta uutisoi muun muassa Yle ja Tamperelainen.

***

Suomalaiset SS-miehet osallistuivat todennäköisesti SS-divisioona Wikingin väkivaltaisuuksiin toisen maailmansodan aikana kertoo Kansallisarkiston tekemä selvitys. Väkivaltaisuudet kohdistuivat juutalaisia, siviilejä ja sotavankeja kohtaan. Selvityksen mukaan lähdeaineisto ei anna riittävän yksityiskohtaisia tietoja yksittäisten tapahtumien tarkaksi arvioimiseksi. SS-Wiking-divisioonassa palveli yhteensä noin tuhat neljäsataa vapaaehtoista suomalaista.

***

Hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen tänään järjestetyssä välikysymysäänestyksessä. Äänestyksen taustalla oli koko opposition jättämä välikysymys, jossa vaadittiin riittävän hoitajamitoituksen kirjaamista vanhuspalvelulakiin ja laatusuositukseen. Äänet jakautuivat hallituksen hyväksi 99-88. Eduskunta kävi aiemmin tällä viikolla kahdeksantuntisen välikysymyskeskustelun vanhustenhoidosta.