Opiskelija voidaan jatkossa jättää valitsematta, mikäli hän on kokeiden mukaan soveltumaton työskentelemään sosiaali- ja terveysalalla.

Soveltuvuuskokeiden käyttäminen on jälleen mahdollista sosiaali- ja terveysaloilla – muutos ei liity viimeaikaiseen keskusteluun vanhustenhoidosta

Sosiaali- ja terveysalan koulutusten soveltuvuuskokeiden käyttö estettiin viime hallituskaudella. Muutos palauttaa mahdollisuuden kokeiden käyttöön ennalleen.

Soveltuvuuskokeet palaavat sosiaali- ja terveysalalle. Kokeiden käyttäminen estettiin viime hallituskaudella, mutta muutoksen myötä mahdollisuus niiden käyttämiseen palautetaan ennalleen. Kokeiden palauttamisen taustalla ei ole viimeaikainen keskustelu vanhustenhoidosta, vaan kyseessä on jo lokakuussa 2018 aloitettu hanke, opetus- ja kulttuuriministeriöstä kerrotaan.

Oppilaitokset ja muut koulutuksen järjestäjät voivat halutessaan hyödyntää soveltuvuuskokeita jo tämän kevään hauissa. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää yhtenäisen, valtakunnallisen soveltuvuuskokeen valmistelun sosiaali- ja terveysaloille. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan valtakunnallinen soveltuvuuskoe on myös koulutuksen järjestäjien toive. Samalla käynnistetään valmistelu pakollisten pääsy- ja soveltuvuuskokeiden käyttöönottamisesta sote-aloilla.

– Suomalaisten on voitava luottaa siihen, että sote-alalla työskentelee sitoutuneita ja osaavia ammattilaisia myös tulevaisuudessa. Oppilaitoksilla tulee olla mahdollisuus jättää valitsematta koulutukseen ne, jotka ovat selkeästi soveltumattomia vastaamaan esimerkiksi lasten ja vanhusten terveydestä tai turvallisuudesta, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo tiedotteessa.

Muutos koskee kaikkia tutkintoja, joihin liittyy vastuu muiden ihmisten turvallisuudesta. Tällaisia tutkintoja ovat muun muassa sosiaali- ja terveysalan, turvallisuusalan, lääkealan ja merenkulkualan perustutkinnot.