Muovisen rasian sisältä paljastuu Heli Rapatin hapanjuuritaikina, jota hän käy “taittelemassa” puolen tunnin välein muun työn ohella.

Pienen kaupunkikahvilan on kehityttävä jatkuvasti – perinteinen pulla on muuntunut vegaaniseksi ja suolaiseksi asiakkaiden toiveesta

Maidon ja vehnän muuttunut kulutus näkyy kahviloiden valikoimien laajentumisessa. Erityisruokavalioiden tarpeeseen on joutunut tarttumaan myös pieni korvapuustikahvila.

Arkipäivä tamperelaisessa Cafe Puustissa on seesteinen ja pullantuoksuinen. Kahvila on toiminut nykyisellään kahden vuoden ajan, ja nimensä mukaisesti se on tunnettu itsetehdyistä korvapuusteistaan. Harva kahvilan asiakas onkin tullut ajatelleeksi, että sen leipomo sijaitsee samoissa tiloissa.

– Moni asiakas kysyy, mistä nämä pullat on tilattu. Ihmiset ovat nykyään tottuneet siihen, että niin monet pullat tuotetaan teollisesti muualla, Cafe Puustin yrittäjä, itseään Puusti-leipuriksi kutsuva Heli Rapatti harmittelee.

Kahvilan alkuaikoina rajattu valikoima kummastutti ihmisiä.

– Kun aloitimme, asiakkaat ihmettelivät, miksei tarjolla ole koskaan muuta kuin pullaa. Kahvilan brändin luominen korvapuustipaikaksi kesti yli puoli vuotta.

Cafe Puustin leipomopuoli löytyy kahvilan takanurkkauksesta. Siellä paistuvat korvapuustien eri variaatiot ja hapanjuurisämpylät.

Korvapuusti sai rinnalleen hapanjuurileivän

Pieni yritys onkin kehityksen paineen alla. Vaikka nykyään juuri perinteiset korvapuustit ovat suosituimpia tuotteita, Cafe Puustin valikoimaa on uudistettu osittain asiakaspalautteen perusteella. Yksi uutuuksista on vegaanipulla, jota pyritään tarjoilemaan kolmena päivänä viikossa poikkeavien ainesosiensa takia.

– Kokeilemamme pestopullat eivät puolestaan olleet asiakkaiden mieleen, koska niissä sekoittuivat liikaa makea ja suolainen.

Yksi yrityksen uusista tuotteista on hapanjuurisämpylä, jonka idea lähti kahviloiden ja ravintoloiden nousevasta trendistä. Rapatti kokeili viime kesänä Suomessakin hitiksi noussutta hapanjuuritaikinaa, jossa käyneeseen taikinaan lisätään jauhoja monen tunnin välein. Ennen paistamista taikinaa vaivataan useaan otteeseen. Samaa prosessia käytetään myös esimerkiksi tamperelaisen ravintola Sitkon pizzoissa.

Hapanjuuri mahtuu pieneen lasipurkkiin, josta sitä jatketaan isoksi taikinaksi.

– Leivontaprosessi pilkkoo gluteenia. Hapanjuurileipä onkin sopinut gluteeniherkille asiakkaille.

Hyvät asiakassuhteet ovat tärkeitä kahvilatoiminnalle

Jotta kahvila voisi esimerkiksi siirtyä kokeilemaan hapanjuuritaikinaan leivottuja korvapuusteja, tulisi leipomoa laajentaa nykyisestä. Kahvilan salipuoli on avara ja koostuu sekä pitkistä pöydistä että nojatuoleista, mutta itse leipomon kapasiteetti ei riitä tällä hetkellä muuhun kuin pullan ja sämpylän leivontaan.

Rapatin lisäksi kahvilassa on kaksi muuta työntekijää. Jokainen heistä toimii sekä leipojana että kahvilan tarjoilijana. Kiireisin aika sijoittuu syys–marraskuuhun, jolloin kahvilassa käy paikallisten lisäksi paljon turisteja. Alkuvuoden päivät ovat puolestaan hiljaisempia.

Vakioasiakkaat ovat kuitenkin kahvilan sydän. Asiakaskohtaamisissa kahvila saa paljon kehitysideoita.

– Asiakkaat ovat vinkanneet meitä hankkimaan erilaisia oheistuotteita omien leivonnaisten lisäksi, Rapatti kiittelee.

Kahta ainesosaa Rapatti ei vaihda: aitoa voita ja luomuvehnäjauhoa. Vegaanipulla on poikkeus, sillä siinä käytetään kaurapohjaista valmistetta.
Cafe Puusti sijaitsee vilkkaan kadun varrella, mutta sisällä on rauhallinen tunnelma.