Alkoholin kulutus kasvoi edellisvuodesta – päivittäistavarakauppojen myynti näkyy tilastoissa

Etenkin lonkeron myynti lisääntyi viime vuonna, selviää Taloustutkimuksen selvityksestä.

Alkoholin kulutus kasvoi viime vuonna litroissa mitattuna prosentin ja absoluuttisena alkoholina mitattuna puoli prosenttia, ilmenee Taloustutkimuksen ennakkoselvityksestä. Lukuun sisältyvät Alkon ja päivittäistavarakaupan myynti sekä matkustajatuonti. Eniten uudistus vaikutti vahvojen lonkeroiden myyntiin. Niiden vähittäismyynti lähes viisinkertaistui yli 26 miljoonaan litraan viime vuonna.

Päivittäistavarakauppojen myynti näkyy kokonaiskulutuksen nousussa, sillä Alkon litramääräinen myynti laski edellisvuodesta. Alkosta ostettiin kaikkiaan 10,4 miljoonaa litraa juomia, mikä oli 10,3 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Alkon myyntitilastosta selviää, että Pirkanmaalla myynti laski 8,4 prosenttia edellisvuodesta.

Taloustutkimuksen selvityksen mukaan alkoholijuomien myynti kasvoi poikkeuksellisen paljon eli 15 prosenttia touko-, heinä- ja elokuussa edellisvuoteen verrattuna. Viileämmän kesäkuun aikana alkoholimyynti laski neljä prosenttia vuotta aiemmasta.

Taloustutkimus teki selvityksen tammi–helmikuussa Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta.