Tampere onnistuu houkuttelemaan muuttajia myös jatkossa. Kuvassa Tampereen keskusta vuonna 2012. Kuva: Susanna Lyly.

Ennusteen mukaan vain kolmen kaupunkialueen väestönkehitys jatkuu myönteisenä vuoteen 2040 – syynä syntyvyyden romahtaminen

Seuraavien 20 vuoden aikana ainoastaan pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere onnistuvat kasvattamaan väkimääräänsä.

Tuoreen ennusteen mukaan vain pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere onnistuvat kasvattamaan väkilukuaan seuraavien 20 vuoden aikana. Ennusteen tehnyt aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI tutki kymmentä suomalaista kaupunkialuetta. Tiedot perustuvat uusimpiin syntyvyys-, kuolleisuus- ja muuttoliiketilastoihin.

Suurin syy pääkaupunkiseudun sekä Turun ja Tampereen seutujen ulkopuolisten alueiden näivettymiseen on syntyvyyden jatkuva lasku. Syntyvyyden lasku vaikuttaa väestönkehityksen kasvuun erityisesti Oulun seudulla. Tampereen kaupungin väestösuunnitteen mukaan syntyvyys on ollut laskussa myös Tampereella. Vuonna 2017 syntyi 28 lasta vähemmän kuin edellisvuotena. Tampereen strategisen tavoitteen mukaan kaupungin väestö kasvaa vuosittain 1,4 prosenttia.

Syntyvyyden romahtamisesta johtuen maahanmuutto ja muuttoliike maan sisällä korostuvat väestönkehitystä ennustaessa. Vuonna 2017 Tampereen nettomuutto oli 3 375 henkeä. Nettomuutolla tarkoitetaan kaupunkiin muuttaneiden ja sieltä muualle muuttaneiden erotusta.

MDI:n ennusteen mukaan Tampereen seudulle muuttaa 36 418 ihmistä vuosina 2017–2040. Tällöin koko seutukunnan kasvu olisi yhdeksän prosenttia. Ennusteessa kerrotaan, että sen toteutuessa Tampereen seudulla asuisi 438 885 asukasta vuonna 2040. Tällöin 7,8 prosenttia koko Suomen väestöstä asuisi Tampereen seudulla. Luku on toiseksi suurin Helsingin seudun jälkeen, jossa ennusteen mukaan asuu 33,7 prosenttia suomalaisista vuonna 2040.