Aberdeenin yliopisto tarjoaa Annika Palosaaren kirjaprojektille sopivia historian kursseja (kuvat: Eeva Aarnio).

”Jos unelmat kantavat, minusta tulee kirjailija” – Skotlantiin haaveidensa perässä muuttanut Annika tavoittelee kansainvälistä uraa  

Unelma-ammattiin ei voi aina opiskella, mutta tarjolla olevaa tietoa kannattaa silti hyödyntää. Ainakin näin tuleva kirjailija Annika Palosaari on ajatellut tekevänsä.

Huurteiseen kirjakaupan ikkunaan on piirretty sydän. Silmät seuraavat lasin läpi heijastuvia kumolleen kaatuneita kirjapinoja. Liikehuoneisto poikkeaa joka tavalla suomalaisesta kirjakaupasta. Skotlannin Aberdeenissa historiaa ja antropologiaa opiskeleva Annika Palosaari haaveilee näkevänsä joskus oman kirjansa näyteikkunassa.

Lentokone laskeutui syyskuun alussa Britteinsaarille, jonne 20-vuotias Palosaari päätti rakentaa elämänsä ja tulevan kirjansa miljöön. Aluksi häntä pelotti muuttaa Suomesta, mutta opiskelijaelämä on lähtenyt mallikkaasti käyntiin. Tulevaisuus kuitenkin mietityttää häntä edelleen.

– Jos oman alan töistä on kyse, minusta tulee museotyöntekijä. Jos taas unelmat kantavat, minusta tulee kirjailija.

Ajatus kirjasta syntyi harrastuksen kautta

Palosaari innostui alakoulussa tarinavihoista, joihin hän sai keksiä satuja opettajan antamista aiheista. Hän toteutti aluksi ideoitaan pelaamalla The Sims -tietokonepeliä, koska sai siten visualisoitua tarinan todellisemmaksi. Lopulta tarinat paisuivat niin laajoiksi, ettei niitä voinut enää ilmaista pelaamalla. Sen seurauksena Palosaari alkoi kirjoittaa tekstejä muistiin.

Ulkomailla opiskelusta tuli haave vasta lukion toisella luokalla. Palosaari halusi laajentaa perspektiiviään ja nähdä maailmaa. Häntä kiinnostivat erityisesti eri kulttuurien historiat, joten opiskelualan valinta tuli kuin itsestään.

Historian ja antropologian opiskelu Skotlannissa on auttanut Palosaarta esikoisteoksensa kanssa. Opiskelijaelämä on kuitenkin vienyt aikaa kirjoittamiselta.

– Syksy on ollut niin kiireinen, että ehti tulla jo hieman huono omatunto hitaasta kirjoitustahdista.

FAKTA

Annika Palosaari

  • Syntynyt vuonna 1998.
  • Kotoisin Oulusta, mutta muutti vuonna 2018 Aberdeeniin, Skotlantiin.
  • Opiskelee historiaa ja antropologiaa Aberdeenin yliopistossa.
  • On kirjoittamassa romaania, joka sijoittuu eri historiallisille aikakausille.
  • Tavoitteena saada esikoisteos valmiiksi ennen valmistumista.

Ideointiprosessi on monen tekijän summa

Kirjailijan ura kiehtoo Palosaarta, sillä hän on saanut kirjoittamalla vapaasti luoda omia maailmojaan ja tehdä ne näkyviksi. Hänestä on aina tuntunut siltä, että ilmaisee itseään paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla.

Esikoisteokseensa hän on poiminut ideoitaan niin elokuvista, kirjoista kuin omasta elämästään, mutta tarinat pohjautuvat suurimmaksi osaksi historiallisiin tapahtumiin. Tällä hetkellä käynnissä oleva Viikinkien historia-kurssi yliopistolla on Palosaaren mukaan erittäin hyödyllinen kirjaa ajatellen. Hän on suunnitellut sen sijoittuvan muun muassa Norjan ja Skotlannin maisemiin eri aikakausilla. Kuitenkin hän pitää ideoiden muodostumista monen tekijän summana.

– Mikään tarina ei ole suoraan lainattu historiasta tai elokuvista, vaan haluan luoda jotain omaa.

Annika Palosaari saa ideoita kirjaansa niin historiasta, tarinoista kuin omasta elämästäänkin.

Kirjoittamiselle ei ole tiukkaa aikataulua

Vaikka muutto Skotlantiin on pakottanut Palosaaren vaihtamaan aivonsa englanninkieliselle kanavalle, suomen kieli tuntuu hänestä edelleen luontevimmalta kirjoittamiseen ja itsensä ilmaisemiseen. Hän tykkää leikitellä teksteissään äidinkielellään, mutta toteaa Suomen markkinoiden olevan liian pienet hänen tavoitteilleen.

– Aion kääntää kirjani englanniksi ennen sen lähettämistä kustantajalle.

Vaikka Palosaari on pyöritellyt mielessään jo erilaisia ideoita esikoisteoksensa jatko-osasta, on ensin tavoitteena saada ensimmäinen osa julkaistua. Hän on ylittänyt jo puolen välin rajan sivumäärässä, muttei ota paineita kirjan valmistumisesta.

– Minulla ei ole mitään aikataulua, jonka mukaan kirjoittaisin. Yritän keskittyä nyt yliopistoon ja jatkan tarinaa eteenpäin, silloin kun on motivaatiota ja aikaa. Tämä on pieni ikuisuusprojekti, mutta palkitseva sellainen.