Radio Moreenin sähkeet 22.2.2019 kello 16

Tampereen raitiotien rakentaminen aiheuttaa uusia liikennejärjestelyjä kaupungin keskustassa. Koskenrannan vierestä kulkeva Koskikatu avataan jälleen liikenteelle ensi maanantaina. Kadulta saa taas kääntyä molempiin suuntiin. Koskikadun avaaminen on väliaikaista, sillä se suljetaan uudestaan kesäkuun lopulla. Työmaan etenemisen myötä myös Koskipuiston alueen bussipysäkit ja jalankulkureitit muuttuvat. Uudet järjestelyt johtuvat raitiotien rakentamista edeltävistä vesijohto- ja hulevesitöistä.

***

Tampereen kaupungin järjestämä Ilmastosankari-kilpailu on käynnissä helmikuun loppuun saakka. Kilpailun kautta haetaan tamperelaisia ilmastotekoja. Yhteistyökumppanina kilpailussa toimii Ekokumppanit oy. Ilmastotekonsa ilmoittaneista valitaan viisi kasvoa ensi kevään ilmastokampanjaan. Ilmastosankari-kilpailu on osa Kestävä Tampere 2030 -ohjelmaa.

***

Yli puolet opiskelijoista kokevat henkilöbrändäyksen alallaan tärkeänä, selviää Moreenimedian kyselystä. Lisäksi omaa alaa kilpailtuna pitävien opiskelijoiden mielestä henkilöbrändäys on keskimääräistä tärkeämpää. Uravalmentaja Kati Saarion mukaan henkilöbrändäys on digitalisaation aikana korostunut, koska se mahdollistaa ammatillisen verkostoitumisen ja osaamisen markkinoinnin verkossa.

***

Särkänniemen huvipuistossa jo kolmekymmentävuotta toiminut Hurricanelaite on purettu uutisoi Aamulehti. Vuonna 1991 toimintansa aloittanutta Hurricanea ei otetaan enää käyttöön muualla, vaan se menee kierrätykseen. Särkänniemen toimitusjohtajan mukaan laite alkoi olla tiensä päässä, vaikka se saatiinkin pidettyä toimintakykyisenä pitkään. Hurricanen tilalle suunnitellaan uutta laitetta, joka tulee käyttöön jo ensi kesänä. Uusi laite yritetään pitää salassa huhtikuuhun asti.

***

Kevään ensimmäinen siitepölytiedote on julkaistu. Leppä ja pähkinäpensas kukkivat tällä hetkellä Keski-Euroopassa, ja vähäisiä määriä siitepölyä voi kulkeutua myös Suomen eteläosiin. Tämä voi aiheuttaa allergikoille oireita. Turun yliopiston Aerobiologian työryhmän mukaan ilman siitepölymäärät ovat toistaiseksi nollatasolla, joten siitepölyallergiasta kärsivien ei tarvitse vielä hätääntyä. Lepän ja pähkinäpensaan kukinnan odotetaan alkavan Suomen eteläosissa maaliskuun lopussa. Asiasta uutisoi Yle.