Olli-Pekka Latvala / Tampereen yliopisto

Venyvä elektroniikka mukautuu ihoon ja mittaa kantajansa aktiivisuutta

Tampereella luodaan tulevaisuuden älylaiteita. Elastronics-hankkeessa kehitellään tietokonetta, joka on laastarin ohut ja kulkee vaikka ranteessa tai vaatteisiin sulautettuna.

Erilaiset kehoamme mittaavat laitteet ovat yleistyneet viime vuosina. Monella on ranteessaan aktiivisuusmittari, joka laskee käyttäjänsä askeleet, sykkeen ja päivän aikana poltetut kalorit. Kellomaiset laitteet saattavat kuitenkin siirtyä syrjään huomamattomamman, tarkemman ja tehokkaamman teknologian tieltä.

Tampereen yliopistossa käynnistyi syksyllä 2018 Elastronics-hanke, jossa kehitetään venyvää elektroniikkaa. Kyseessä on Business Finlandin rahoittama 2,5 miljoonan euron Co-innovation -hanke, jonka tarkoitus on siirtää uutta tutkimustietoa nopeasti yritysten liiketoiminnan kehittämiseen ja sitä kautta uusien suomalaisten vientituotteiden vauhdittaminen.

Tampereelta löytyy koko tuotantoketju

Tampereen yliopiston tutkimuspartnerina hankkeessa on Teknologian tutkimuskeskus VTT. Lisäksi mukana on yritysyhdistymä, johon kuuluvat muun muassa lääkintälaitteita kehittävä Nexstim, potilasmonitorointiin erikoistunut GE Healthcare sekä rannetietokoneita ja sykemittareita valmistava Suunto.

Tutkimushankkeen johtaja, professori Matti Mäntysalo Tampereen yliopistolta kertoo Radio Moreenin haastattelussa siitä, mistä Elastronicsis-hankeessa on kyse ja mitä seuraavan kahden vuoden aikana halutaan saada aikaiseksi.