Sosiaalityön tohtoriopiskelija Tuuli Lamponen haluaa selvittää mitä kaikkea kiireellisten sijoituksien päätöksentekoon kuuluu.

Lasten kiireelliset sijoitukset ovat kasvussa – ”Tilastopiikki voi olla myös positiivinen juttu”

Lastensuojelun kiireelliset sijoitukset nousivat Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen vuoden 2018 tilastoraportin mukaan lähes seitsemän prosenttia edellisestä vuodesta. Asiantuntijan mukaan syy niiden lisääntymiselle on monien asioiden summa.

 

Sosiaalityön tohtoriopiskelija Tuuli Lamponen pitää tärkeänä, että lastensuojelun prosesseja ja toimintakäytäntöjä katsotaan ja avataan tarkasti monestakin eri syystä.

– Tilastopiikki voi olla myös positiivinen juttu. Ihmiset ottavat vakavasti ilmoitusvelvollisuutensa ja lapsen tilanteen. Se voi kertoa myös lapsen parantuneesta asemasta, Lamponen muistuttaa.

Mediassa lastensuojelun termit ja käsitteet usein sekoittuvat ja niiden merkitykset saattavat jäädä hämärän peittoon. Sijoituksia on olemassa esimerkiksi tahdonvastaisia ja suostumuksellisia.

Muissa valtioissa esimerkiksi huostaanottopäätös on oikeuden tekemä, joten Suomessa on käytössä hyvinkin poikkeuksellinen järjestelmä, sillä kaikki päätökset eivät mene oikeuteen. Valtaosa järjestelmän huostaanotoista onkin suostumukseen perustuvia.