Myös omat eväät voivat olla terveelliset, muistuttaa laillistettu ravitsemusterapeutti Markus Mattila.

Kahdella kolmesta on mahdollisuus syödä henkilöstöravintolassa, mutta moni valmistaa työlounaansa silti itse

Henkilöstöravintoloiden korkeat hinnat ajavat työntekijät eväsrasioiden äärelle. Lautasmallin noudattaminen onnistuu laillistetun ravitsemusterapeutin Markus Mattilan mukaan kuitenkin myös silloin, kun lounas valmistetaan itse.

Työssäkäyvistä suomalaisista kahdella kolmesta on mahdollisuus suunnata henkilöstöravintolaan lounastunnin aikana, mutta vain noin joka kolmas hyödyntää tilaisuuden. Henkilöstöravintolassa ruokaillessa on helppoa löytää lautaselle kasviksia ja monipuolisia vaihtoehtoja, mutta laillistetun ravitsemusterapeutin Markus Mattilan mukaan myös omista eväistä voi koostaa toimivan kokonaisuuden.

Omiin eväisiin lounastunneilla turvautuvilta vaaditaan kuitenkin enemmän suunnittelua ja tietoa ravinnosta. Tutkimusten mukaan henkilöstöravintolassa ruokailevat syövät esimerkiksi keskimääräistä enemmän kasviksia ja kalaa.

– Hyvän lounaan voi koostaa monella tapaa. Tietyistä perusnuorista on hyvä pitää huolta eli että mukana on kasviksia ja jotakin proteiini- ja kuitupitoista, jotka auttavat säilyttämään hyvää työvirettä.

Mattilan mukaan keskustelua ravinnosta ja sen tärkeydestä kaivataan lisää työpaikoilla.

– Se on osa työssä jaksamista ja pärjäämistä, aivan kuten työergonomiakin. On kuitenkin hyvä miettiä myös sitä, millä tavalla asian ottaa esille. Syöminen on hyvin henkilökohtainen asia ja jokainen haluaa itse päättää, miten syö.