Jasmin Beloued seuraa ja analysoi mediaa päivittäin pysyäkseen ajan tasalla lapsia kiinnostavista asioista.

Lapset seuraavat enemmän sosiaalista mediaa kuin televisiota, ja Jasmin Beloued tietää sen – “Mietin tarkkaan, kuinka haluan puhua lapsille erilaisista asioista”

Sisällön tuottamiseen lapsille liittyy tietynlainen vastuu. Sen vuoksi Jasmin Beloued haluaa luoda sisältöä, jolla on muutakin kuin viihteellistä arvoa.

Ylen käytävät ovat poikkeuksellisen autiot saapuessamme hyvin tavanomaiselta näyttävän oven eteen. Ovi aukeaa, ja sen toiselta puolen paljastuu valkoinen studio, jonka lattialla säteilee lukematon määrä pieniä kimaltavia hiukkasia.

– Täällä kuvattiin eilen glittertatuointien tekoa, Jasmin Beloued selventää.

Beloued työskentelee Yle Galaxilla sisällöntuottajana ja esiintyjänä. Galaxi luo viihdyttäviä, mutta koulutuksellisia ohjelmia alakouluikäisille lapsille eri alustoilla. Belouedin työ keskittyy pääosin Youtube-videoihin, joita hän käsikirjoittaa, kuvaa ja leikkaa sekä yksin että muiden Galaxin juontajien kanssa.

Videoiden tekeminen on joskus Belouedille haastavaa, sillä ideat videoihin pitää keksiä itse. Ideointia voi myös vaikeuttaa Galaxin nuori kohderyhmä, johon hän ei itse enää kuulu.

– Pitää ajatella, mitä minua paljon nuoremmat lapset haluavat katsoa. Koska oma elämäni eroaa lasten elämästä hyvin paljon, samaistuminen on välillä vaikeaa. Onneksi teemme paljon ohjelmia lasten kanssa ja sitä kautta saamme selville, mikä heitä kiinnostaa. Myös lapsiin liittyvien tutkimuksien lukemisesta on apua.

Lasten katselutottumukset ovat muuttaneet Jasmin Belouedin työnkuvaa.

Muuttuva työnkuva luo uusia mahdollisuuksia

Nykypäivänä yhä useampi ihminen tarttuu kaukosäätimen sijasta mobiililaitteeseen. Tämä näkyy myös Belouedin työssä. Alussa hän teki vain lyhyitä juontoja Galaxin tv-ohjelmien välillä, kun taas nykyään hänellä on paljon suurempi vastuu ja vapaus tuottaa omannäköistään sisältöä verkkoon. Myös työn motiivit ovat muuttuneet.

– Aluksi työssä houkutti nimenomaan esiintyminen. Nykyään minua vie eteenpäin oppimisen halu ja mahdollisuus ilmaista itseäni.

Täysin itsenäinen sisällöntuottaja Beloued ei kuitenkaan ole. Siksi hänen työtään ohjaa pyrkimys tuoda Galaxin arvoja esille ja tuottaa lapsille mielenkiintoista sisältöä.

FAKTA

Jasmin Beloued

  • Syntynyt vuonna 2000.
  • Asuu Ylöjärvellä.
  • Kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 2019.
  • Työskennellyt kaksi vuotta Yle Galaxissa.

Beloued kertoo kiinnittävänsä huomiota erityisesti siihen, että nuoret katsojat eivät välttämättä osaa vielä suhtautua näkemäänsä kriittisesti. Hän haluaa omalla esimerkillään kannustaa lapsia ajattelemaan itsenäisesti.

Viimeisimmässä Belouedin juontamassa livelähetyksessä käsiteltiin koulunkäyntiä ja kiusaamista. Lähetyksessä hän kertoi katsojilleen, että on itse ollut sekä kiusattu että kiusaaja.

– Mietin tarkkaan, kuinka haluan puhua lapsille erilaisista asioista. Kiusaamisaiheen kohdalla en halunnut, että puheeni kannustaisivat ketään aloittamaan kiusaamista.

Positiivinen palaute lämmittää

Työstä saatava palaute vaihtelee. Belouedin mukaan on ihanaa saada palautetta, varsinkin jos on onnistunut piristämään jonkun katsojan päivää videollaan. Positiivisen palautteen lisäksi tulee myös negatiivista palautetta.

– Joskus tulee sellaista kommenttia, että olipa tylsä video. Lapsilla on myös tapana korjata heti, jos olen sanonut videolla jotain väärin.

Beloued kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa hän oli sanonut videolla väärin jonkin timantin värin, ja kommenttiboksi oli täyttynyt korjaavista kommenteista.

– Positiiviset kommentit ovat ihania, mutta luen myös negatiiviset kommentit. Niiden kohdalla pohdin, onko kirjoittajalla ollut vain huono päivä vai voinko parantaa itseäni jotenkin niiden avulla.