Suomalaiset matkailevat entistä enemmän kotimaassa.

Suomalaisten kotimaanmatkailu nyt ennätyslukemissa – heinäkuun yöpymisissä jopa seitsemän prosentin kasvu

Ympäristöhuolet sekä kotimaankohteiden markkinointi ovat nostaneet kiinnostusta lähimatkailuun. Heinäkuussa 2019 suomalaiset yöpyivät kotimaan majoitusliikkeissä enemmän kuin koskaan koko 2000-luvulla.

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät tämän vuoden heinäkuussa seitsemän prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen elokuussa julkaisemasta tilastosta. Yöpymisiä oli peräti 2,45 miljoonaa, mikä on enemmän kuin koskaan 2000-luvulla. Samalla ulkomaalaisten yöpymiset pysyivät edellisvuoden tasolla.

Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n toiminnanjohtaja Hannu Komu pitää heinäkuun tulosta loistavana. Keskeisinä syinä yöpymismäärien kasvulle hän nimeää ilmastokeskustelun ja mittavat markkinointikampanjat.

Matkailijoita Tampereen rautatieasemalla.

– Vuonna 2017 käynnistettiin järeä kampanja, 100 syytä matkailla Suomessa. Se nosti kotimaan esiin raikkaalla tavalla, ja sen myötä kotimaanmatkailu sai huomattavasti mediajulkisuutta. Kun tämä nivoutui yhteen ilmastokeskustelun kanssa, yhteisvaikutus oli suuri.

Elämyksellisyys ja ilmastosyyt innostavat nuoria kotimaanmatkailuun

Hannu Komun mukaan tällä hetkellä suomalaisia kiinnostavat erityisesti vesistöalueet, lähiruoka ja kansallispuistot. Hän näkee kuitenkin matkailutavoissa eroja ikäluokkien välillä.

– Onnistuneesti esille tuotuna kotimaanmatkailu voi olla nuorille kuin löytöretki tai seikkailu. He eivät myöskään pidä matkailua Suomessa kalliina. Vanhemmissa ikäluokissa Suomen hintataso koetaan korkeana, eikä ilmastoajattelu muutu yhtä paljon teoiksi. Tällöin mennään halpojen lentojen perässä.

Onnistuneesti esille tuotuna kotimaanmatkailu voi olla nuorille kuin löytöretki tai seikkailu.

Hannu Komu, toiminnanjohtaja

Nuorimmissa ikäluokissa löytyy eniten heitä, jotka kokevat ilmastokeskustelun vaikuttaneen matkailupäätöksiinsä. Tämä käy ilmi Suoma ry:n julkaisemasta 100 syytä matkailla Suomessa -raportista. Sen mukaan alle 25-vuotiaita kiinnostavat kotimaassa eniten roadtrip-matkat kavereiden kanssa, luontokohteet ja festivaalit.

Komu arvioi, että suomalaisten matkailu kotimaassa tulee kasvamaan tulevaisuudessa.

– Nuoret hakevat elämyksiä luontoympäristöstä. Lapsiperheille turvallisuus ja puhdas matkailuympäristö nousevat tärkeiksi. Myös seniorit ovat entistä hyväkuntoisempia, joten heidän matkailunsa tulee todennäköisesti kasvamaan.

Mikä saa valitsemaan kotimaankohteen ulkomaille matkustamisen sijasta? Kuuntele gallup täältä.