Huippu-urheilijan arki on rutinoitunutta – silti on okei lähteä burgerille

Tuore suunnistuksen MM-mitalisti Aleksi Niemi osaa suhtautua rennosti ammattimaiseenkin urheiluun. Tamperelainen urheilija iloitsee lajin lisääntyneestä mediahuomiosta.

Aleksi Niemi sai ensimmäisen kosketuksensa suunnistukseen kiikkuessaan isän olkapäillä Oravapolulla. Kouluiässä hän kokeili isoveljiensä innostamana useita eri lajeja, kuten jalkapalloa, jääkiekkoa ja salibandya.

Vielä 13-vuotiaana hän suuntasi mieluiten laskettelurinteeseen lumilautansa kanssa. Lopulta suunnistusharrastus kuitenkin vei voiton.

Valmentajana pyrin olemaan oma itseni ja sitä kautta jakamaan kokemustani nuorille.

Nyt 24-vuotias Niemi saavutti ensimmäisen aikuisten arvokilpailumitalinsa elokuussa, kun Suomen joukkue voitti tiukassa viestissä MM-hopeaa. Hän on kerännyt jo useampia arvokilpailumitaleita juniorisarjoissa mutta nimeää Norjan MM-kilpailut tähänastisen uransa kohokohdaksi.

– On ollut hienoa huomata, miten paljon tunteita kilpailun seuraaminen on herättänyt ihmisissä.

Niemen mielestä yksi urheilun tärkeimmistä tehtävistä on viihdyttää katsojaa, ja hän kertoo saaneensa katsojilta kiitosta MM-kilpailuiden jännittävyydestä. Suunnistajan mukaan kilpailuissa menestyminen tuo lajille lisää näkyvyyttä mediassa.

Aleksi Niemi edustaa kasvattiseuraansa Tampereen Pyrintöä.

Valmennustyöllä vaihtelevuutta arkeen

Nuorempana Niemi ihaili monia urheilun isoja nimiä, kuten Thierry Gueorgiouta ja Roger Federeriä. Esikuvia löytyi myös lähempää. Teini-iässä Niemi pääsi mukaan aikuisten harjoituksiin, mikä oli nuorelle urheilijalle suuri askel. Nykyisin hän itse valmentaa junioreita muttei koe olevansa esikuva.

– Valmentajana pyrin olemaan oma itseni ja sitä kautta jakamaan kokemustani nuorille.

Niemi nauttii valmennustyöstä, sillä se tuo vaihtelevuutta hänen rutinoituneeseen arkeensa. Työstä saatava korvaus on vain lisätuloa. Niemi on manageri-isoveljensä kanssa onnistunut luomaan yhteistyöverkoston, joka mahdollistaa ammattiurheilijan elämän.

“Urheilu on vain urheilua”

Kilpaurheilijan arkeen kuuluvien säännöllisten kisamatkojen ja harjoitusten välissä Niemi viettää aikaa tyttöystävänsä, perheensä ja kavereidensa kanssa. Vapaa-ajalla hän katsoo sarjoja sekä pelaa golfia ja videopelejä rentoutuakseen. Myös pitkät lenkit hiljaisessa metsässä tuovat rauhallisuutta hektisen harjoittelun keskelle.

FAKTA

Aleksi Niemi

  • 24-vuotias tamperelainen suunnistaja.
  • Edustanut Suomea useasti arvokisoissa sekä nuorten että aikuisten sarjoissa.
  • Voitti hopeaa viestissä vuoden 2019 MM-kilpailuissa elokuussa Norjan Østfoldissa.
  • Edustaa kasvattiseuraansa Tampereen Pyrintöä.
  • Opiskellut valmentamista Ruotsin Lidingössä.

– Lähden lenkille mieluummin Kaupin metsiin kuin keskustaan.

Vaikka Niemi kertoo rakastavansa urheilua enemmän kuin mitään, hän ei kuitenkaan pidä sitä elämänsä tärkeimpänä asiana. Hetkinä, jolloin suunnistusura ei suju, on hänen mielestään tärkeää pysähtyä pohtimaan asioita, jotka elämässä ovat hyvin. Tällaisiksi asioiksi Niemi nimeää muun muassa lähipiirin, ystävät sekä työn valmentajana.

Tällä hetkellä Niemi kokee suunnistuksen kuuluvan vahvasti tulevaisuuteensa. Urheilijan tavoitteena on päästä yhä lähemmäs maailman kärkeä. Hän myös toivoo saavansa seurata valmentamiensa juniorien kehitystä.

Niemi ei liiemmin stressaa tulevaisuudestaan vaan haluaa elää elämäänsä päivää kerrallaan. Suunnistaja pohtii kilpauran jälkeen mahdollisesti jatkavansa työtään valmentajana – golfin pelaamista hän ei ainakaan suunnittele lopettavansa.