Sini Lukan kommentti: Miksi naiset eivät saa pelata?

Ahlmanin koulutuskeskuksen valmentajan Niklas Hirvelän luokalla on pelkkiä miehiä. Hirvelän mukaan joka vuosi 40 hengen luokalle pääsee vähintään yksi tai kaksi naista, mutta tänä vuonna sinne ei hakenut yhtään.

Samalla kun pohditaan onko e-urheilu oikeaa urheilua, tulisi pohtia, miksi maailmantason ammattipelaajien joukossa ei ole yhtäkään naista. Perinteisissä urheilulajeissa miehille ja naisille on fyysisten erojen takia omat turnauksensa ja liigansa. E-urheilussa on ikävä kyllä samoja piirteitä. IEFS eli kansainvälisen elektronisen urheilun liitto yritti eritellä naisten ja miesten turnaukset noin viisi vuotta sitten. Kuinka usein videopelissä miesten ja naisten fysiikalla on ollut jotain eroa? Sittemmin turnaukset on lopetettu yleisön suuren vastarinnan takia.

Videopelejä pelataan huvin vuoksi, ja iän karttuessa pelaaminen unohtuu muiden ehkä tärkeämpien asioiden tieltä. Yleiseksi muodostuneen ajatusmallin mukaan poikalapset ovat aina olleet kilpailullisempia ja ottavat enemmän riskejä kuin tyttölapset. Tämän ajattelun perusteella tyttöjä ei kannusteta menestymään perinteisissäkään urheilulajeissa samalla lailla kuin poikia. Yleinen mielikuva näyttää olevan, että eihän videopelien pelaaminen ole naisille sopivaa etenkään aikuisiällä.

Poikien kilpailullisuuden korostaminen ja sukupuolien erottaminen eri turnauksiin vahvistavat mielikuvaa, etteivät naiset voisi pärjätä miehiä vastaan tai edes pelata kilpailutasolla. Ajattelutapa korreloi suoraan e-urheilun katsojiin. Naiset eivät innostu lajeista ilman kannustusta. Ei erillisiä liigoja ja turnauksia, vaan kaikki samalle viivalle.

Miten e-urheilun suosio on noussut viime aikoina? Lue uutinen täältä.