Anu Pekosen analyysi: Lyhempi työaika on hyväksi meille jokaiselle, kunhan se tukee kaikenlaisia työntekijöitä

– Neljän tunnin työviikko tai kuuden tunnin työpäivä! Miksi se ei voisi olla seuraava askel työelämässä?

Tämä oli yksi Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin Sdp:n 120-vuotisjuhlassa esille nostamista ”tulevaisuuden utopioista”, jotka lähitulevaisuudessa voisivat olla jo todellisuutta.

Työajan lyheneminen on ollut pitkään nouseva trendi työelämässä. Vaikka työkulttuuri Suomessa on kansainvälisesti verrattaessa hyvin työkeskeinen, osalle esimerkiksi nelipäiväinen työviikko on jo arkipäivää.

Työaikaan suhtautumisessa on havaittavissa selkeä arvomuutos. Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen tutkimusjohtajan Mia Tammelinin mukaan vapaa-ajan merkitys on korostunut huomattavasti. Nuoret sukupolvet arvostavat työn lisäksi yhä enemmän harrastusten sekä perheen ja läheisten kanssa vietettyä aikaa. Työltä haetaan nykyään joustavuutta niin, että työaikaa voisi mukauttaa omaan elämäntilanteeseen sopivaksi.

Työajan lyhentämisen ympärillä käyty keskustelu on pyörinyt silti vahvasti kokoaikaisen työn ympärillä, jota tehdään perinteisesti viitenä päivänä viikossa, kahdeksasta neljään. On huolestuttavaa, kuinka keskustelusta on unohdettu kokonaan vuoro- ja osa-aika töitä tekevät. Tällaisilla aloilla työajan lyhentäminen on erityisen hankalaa.

Työaika on pääsääntöisesti sidottu palkkaan. Jos ajatellaan, että työajan lyhentyessä myös palkka laskee, se heijastuu suoraan yksilön ja hänen perheensä sekä yhteisönsä hyvinvointiin.

Jos osa-aikaista työtä pilkotaan entisestään, se ei enää kannata. Se johtaa useamman työn tekemiseen samanaikaisesti. Tällaisten ihmisten työmarkkina-asema ja uranäkymät voivat olla todella heikkoja.

Vuorotyön kohdalla Tammelinin mielestä olennaista on se, miten vuorot suunniteltaisiin. Jaksamisen kannalta on tärkeää miettiä, millaisia erilaisia työvuoroyhdistelmiä on, sekä pitää huolta siitä, etteivät yksittäiset työvuorot ole liian pitkiä.

Esimerkiksi julkisen terveydenhuollon puolella työntekijöiden palautumista on tutkittu suhteessa työaika-autonomiaan. Sillä tarkoitetaan yhteisöllistä työvuorojen suunnittelukäytäntöä, jossa jokainen työntekijä suunnittelee omat vuoronsa yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.

Tutkimus osoittaa, että kun työntekijät pääsevät itse suunnittelemaan työaikansa, se vaikuttaa myönteisesti palautumiseen, rentoutumiseen ja kontrollin sekä hallinnan kokemuksiin. Jos työaikaa lyhennetään, vuorojen suunnitteluun tulee siis kiinnittää erityistä huomiota.

Vuorotyössä ongelmia aiheuttaa myös työn kiireisyys. Jos työaikaa lyhennetään, tarkoittaako se sitä, että ihmiset joutuvat tekemään samat työt tiiviimmässä ajassa?

Suomessa on keskimäärin hyvin kiireinen työelämä. Monilla aloilla, etenkin vuorotöissä tahti on niin kova, että esimerkiksi lakisääteiset tauot jäävät pitämättä. Tammelin uskoo, että jos työaika lyhenee, työn vaatimuksiin täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Jos työtä joutuu tekemään jatkuvan kiireen ja paineen alla, työn kuormittavuus nousee ja hyvinvointi kärsii.

Marinin ehdotuksen taustalla on ajatus vapaa-ajan ja hyvinvoinnin lisäämisestä yhteiskunnassamme. Kyse ei ole utopiasta, vaan rohkeasta ja eteenpäin katsovasta ajattelusta, josta huokuu arvostus suomalaista työtä kohtaan.

Jos työaikaa lyhennetään, se täytyy tehdä niin, että se tukee tasa-arvoisesti kaikkien alojen työntekijöiden hyvinvointia, vuoro- ja osa-aikatöitä tekevien mukaan lukien.

Vähempiosaiset eivät saa jäädä työn lyhentämisen varjoon. Silloin tuloksena on vain karhunpalvelus suomalaiselle työlle.