Lauren Stevens haluaisi löytää työpaikan ja maksaa veroja Suomeen. Kuva: Satu Äijälä.

Lauren Stevens muutti Suomeen ja meni brexitin painostamana naimisiin: ”EU-kansalaisuus on minulle tärkeää”

Lauren Stevens muutti Englannista Suomeen neljä vuotta sitten. Tuolloin hänellä ei ollut vielä tiedossa, että Iso-Britannia aikoisi erota EU:sta.

Stevens ei pidä itseään stereotyyppisenä brittinä, vaikka hän pitääkin teestä. Kuva: Juho Niemistö.

Isosta-Britanniasta kotoisin oleva Lauren Stevens, 26, pitää Suomea maailman parhaana maana. Suomessa asuva Lauren on etääntynyt kotimaastaan ja siellä asuvista läheisistään. Brexitin myötä ylpeys englantilaisuudesta on karissut.

– Haluaisin Ison-Britannian tietenkin pysyvän EU:ssa. Osa minusta haluaa brexitin jo olevan ohi, sillä se on maksanut Isolle-Britannialle ja muille EU-maille paljon aikaa ja rahaa sekä vaikeuttanut ihmisten elämää, Stevens kertoo.

Suomi on kuitenkin tarjonnut toisen mahdollisuuden EU-kansalaisuuden säilyttämiselle. Stevens muutti Suomeen tavattuaan suomalaisen Marian, joka oli Erasmus-vaihdossa Isossa-Britanniassa. Ilman kotimaidensa EU-jäsenyyksiä aviopari tuskin olisi ikinä löytänyt toisiaan.

Stevens opiskeli Isossa-Britanniassa kandidaatin tutkinnon. Sen jälkeen hän päätyi puolisonsa kehottamana hakemaan opiskelupaikkaa Suomesta, jossa lukukausimaksuja EU-kansalaisille ei ole. Vuonna 2015 hänet hyväksyttiin Tampereen yliopistoon maisterivaiheeseen.

– Minusta oli jännittävä vaihtoehto muuttaa Suomeen ja kokeilla sen koulutusjärjestelmää, koska olin kuullut sen olevan maailman paras.

FAKTA

Lauren Stevens

  • 26-vuotias, kotoisin Isosta-Britanniasta.
  • Asuu avioliitossa Tampereella puolisonsa kanssa.
  • Opiskeli Isossa-Britanniassa kandidaatin tutkinnon kansainvälisestä kehityksestä ja espanjan kielestä.
  • Valmistui maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2019.
  • Gradun aiheena oli brexit-neuvottelut mediassa ja Pohjois-Irlannin rauhanprosessi.

Brexit mutkistanut suhteita läheisiin

Tämä vuosi on ollut Stevensille vaiheikas: kesäkuussa hän valmistui rauhansovittelun ja konfliktintutkimuksen maisteriksi, heinäkuussa meni naimisiin ja elokuussa teki suomen kielen  tutkinnon kielitestin. Lokakuussa hän on jännittänyt brexitin ja kielitestinsä tuloksia.

– Ehkä emme olisi menneet naimisiin tänä vuonna, mutta se oli tärkeää, koska brexit tulee.

Brexit on jakanut kansaa Isossa-Britanniassa. Poliittiset näkemykset ovat myös vaikeuttaneet suhteita Stevensin perheessä.

– Osa vanhemmista perheenjäsenistäni oli brexitin kannattajia. Joku oli eri mieltä kanssani pakolaisista, ja hän poisti minut kavereista Facebookissa. Toinen yrittää edelleen vakuuttaa minut siitä, että brexit on hyvä asia.

Haaveena matkustelun mahdollistava työ

Stevens aikoo hakea Suomen kansalaisuutta, jos hän läpäisee suomen kielen testin. Tulokset selviävät samoihin aikoihin, kun Ison-Britannian pitäisi tämän hetken tietojen mukaan sopia erostaan EU:sta. Brexit-sopimuksen takarajaksi on asetettu 31. lokakuuta.

Brexitin seuraukset pelottavat Stevensiä, mutta hän näkee tulevaisuuden silti valoisana. Kuva: Juho Niemistö.

– Muuttaessani tänne en tiennyt, että Iso-Britannia äänestäisi EU:sta lähtemisen puolesta ja minä hakisin Suomen kansalaisuutta. EU-kansalaisuus on tärkeä osa henkilöllisyyttäni, ja Suomen kansalaisuus mahdollistaisi sen brexitin jälkeen.

Stevens on ollut työttömänä neljä kuukautta ja toivoo saavansa työpaikan kansainvälisestä järjestöstä, kuten YK:sta tai Punaisesta Rististä. Hän haluaa työn, joka mahdollistaa matkustelun.

Brittiläinen tausta vaikeuttaa kuitenkin hänen mukaansa työnhakua. Työhaastatteluun pääsy saattaa jäädä jo sen takia, ettei äidinkielenä ole suomi.

Kukaan ei vielä tiedä, mitä brexitin jälkeen tapahtuu, mutta Stevens kertoo pelkäävänsä sen tuloksia. Hän haluaisi jatkossakin asua Suomessa ja toivoo kansalaisuuden saamisen helpottavan työnhakua.

– En ole erityisen ylpeä brittiläisyydestäni, lähinnä brexitin takia. Olen kuitenkin ehdottomasti ylpeä, jos minusta tulee Suomen kansalainen.