Manu Rantala ei luota yhden tai kahden ihmisen sanaan mediassa.

Lehdessä lääkäri ja potilas tappelivat, kumpi voitti? – Tutkimus, sanovat ohikulkijat

Vastaantulijat kertovat, kenen sanaan he mediassa luottavat.

Journalistit pyrkivät tasapuolisuuteen tuomalla esiin erilaisia näkemyksiä. Jokin näkemys saattaa esimerkiksi olla vuosia aihetta tutkineen asiantuntijan, toinen taas jonkun mielipide. Tasapuolisuusharha syntyy näiden näkemysten vaikuttaessa tasavertaisilta.

Moreenimedia kysyi kadun kulkijoilta, mitä mieltä he ovat asiantuntijoista mediassa ja kenen painettu sana painaa eniten. Niina Nyyssölä, Manu Rantala ja Virva Karttunen vastasivat gallupiin. Kaikki kertoivat luottavansa tutkittuun tietoon. Mediassa esiintyvät asiantuntijat, kuten tutkijat ja lääkärit, eivät kuitenkaan saaneet jokaisen luottamusta.

– Harvoin luotan mihinkään tuollaisiin. Se riippuu asiantuntijasta ja mistä puhutaan, Manu Rantala sanoo.

Niina Nyyssölän mielestä on hyvä, että mediassa ääneen pääsevät muutkin kuin perinteiset asiantuntijat. Hän kokee tämän estävän keskustelun kapeutumista.

– Mielestäni on tärkeää, että eri äänet pääsevät kuuluville.

Niina Nyyssölä
Manu Rantala
Virva Karttunen

Voiko tasapuolisuusharha olla terveydelle vaaraksi? Tutkijat kertovat, mihin mielipiteisiin luottaminen voi johtaa ja miten ongelma voitaisiin ratkaista. Lue juttu täältä.