Kiinasta Tampereelle opiskelemaan muuttanut Binger Liu rakastaa pehmoisten eläinten seuraa. Tässä kuvattavaksi pääsee Kissakahvila Purnauskiksen suurin asukki, tyytyväisenä makoileva Hugo.

Kissankakkapapuja ja ahnaita sylipupuja – eläinkahvilat ratsastavat erikoisuuksilla

Eläinkahvilat ovat tulleet Tampereelle jäädäkseen. Ne tarjoavat asiakkailleen elämyksiä ja mahdollisuuden rauhoittumiseen.

Muutaman hengen seurue saapuu Itsenäisyydenkadulla sijaitsevaan 3D Crush Caféhen. Pian he jo vilkuilevat puputerapiahuoneeseen johtavaa ovea.

– Tehdään teistä kuitenkin ensin asiakkaita, kahvilayrittäjä Sammeli Majava tokaisee paikalle saapuneille nuorille miehille.

Eri puolilla huonetta kököttävät 3D-tulostin ja akvaario. Viisi vuotta sitten avattu yritys oli Suomen ensimmäinen 3D-tulostus- ja pupukahvila.

3D Crush Cafén sisustuksessa on kiinnostavia yksityiskohtia. Tiloja koristavat 3D-printterillä tulostetut esineet.

12 euroa. Sillä summalla kolmihenkinen seurue pääsee peremmälle puputerapiaan. Herkkulistalla on muun muassa kymmenen erilaista kaakaota, kahveja ja pirtelöitä. Valikoimassa on myös gluteenittomia ja vegaanisia tuotteita.

Neljä euroa ei ole sisäänpääsymaksu, vaan minimiostos. Jos asiakas ei kuitenkaan halua ostaa mitään, mutta haluaa silti tavata puput, summa voidaan tulkita pääsymaksuksi.

– Asiakashan saa samaan hintaan herkut ja eläinten seuran. Ei ole kallista.

Tilausten jälkeen pääsemme sisälle kahvilan toiseen puputerapiahuoneeseen. Kengät jätetään ulkopuolelle. Kohta saamme käsiimme herkkuja, joita puput tulevat syömään ahnaasti. Salaatinlehdet ja naksut katoavat söpömpiin suihin.

Pörröiset pomppijat tahtovat välillä jopa syliin. Eräs niistä onnistuu hyppäämään liki äänettömästi tuolille toimittajan selän taakse. Pitää varoa, ettei uusi ystävä liiskaannu.

Noora Pantio saa syliinsä pupuinvaasion. Eemeli Koskinen kuvaa ahnaiden pitkäkorvien ateriointia.

Ruuhka-aikoina asiakkaat saavat viettää pitkäkorvien kanssa aikaa enintään 20 minuuttia. Iltapäivällä kahden jälkeen kahvilassa on kuitenkin tällä kertaa rauhallista.

Eläinten seura on terveellistä

Pupukahvilayrittäjä kirjoittaa blogitekstissään asiakkailtaan saamasta hyvästä palautteesta, mutta kirjoitus kertoo myös kahviloiden tiukasta kilpailutilanteesta.

– Me pysymme toiminnassa vain ja ainoastaan teidän asiakkaiden ansiosta.

Majava arvioi, että erikoisruokavaliot, puput ja 3D-tulostus toimivat hyvin yhdessä.

Pupukahvila haluaa toimia myös vastuullisesti. Se tekee yhteistyötä Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistyksen (PESU ry) kanssa.

Eläinten läsnäoloon perustuvat liikeideat saavat tukea myös psykologisista tutkimuksista. Pörröisten ystävien katselu ja paijaaminen muun muassa vähentää stressiä ja alentaa verenpainetta.

Tässäkö tiivistyy eläinten aikaansaama psyykkinen hyvinvointi? Purnauskiksessa asiakkaita rentouttavat niin kissat kuin akvaariokalatkin. Myös akvaariokalojen katselun on huomattu muun muassa pienentävän ikääntyneiden lihasjännitystä.

Suosio lisääntyy maailmalla

BBC:n mukaan maailman ensimmäinen kissakahvila avattiin Taipeissa vuonna 1998. Nykyisin eläinkahvilat houkuttelevat asiakkaita paitsi kissoilla ja pupuilla, myös koirilla, laamoilla ja lampailla, jopa pöllöillä.

Tammelassa sijaitsevassa Kissakahvila Purnauskiksessa kehrääjiä on kuusi, ja niistä uusin tulokas on Pimu. Se on porukan ainoa rotukissa, leopardikuvioinen bengali.

Pyöreällä pöydällä röhnöttää harmaavalkoinen Hugo

Ulkomaiset asiakkaat ovat tunnistaneet eläinkahvilailmiön omissa kotimaissaan.

– Samanlainen idea alkoi levitä kotimaani kaupungeissa hieman ennen lähtöäni Suomeen, Brasiliasta Tampereelle opiskelemaan muuttanut Mariana Linhares sanoo.

Hän tuli iloiseksi, kun sai tietää Tampereelle vuonna 2014 avatusta ensimmäisestä kissakahvilasta. Tällä kertaa hän on tullut viettämään aikaa kiinalaisen ystävänsä Binger Liun kanssa. Vierailu tarjoaa Linharesille rentouttavan tauon gradun tekemiseen.

– Olen itse asiassa allerginen eläimille, mutta pärjään hyvin, kun en kosketa niitä. Kissat antavat energiaa.

Liun mukaan kissakahvilat ovat suosittuja myös Kiinassa.

Binger Liu leikittää mielellään Purnauskiksen kissoja.

Yrittäjä Tiina Aaltonen omistaa kahvilan yhdessä miehensä Markuksen kanssa.

– Kissakahvilan arkeen kuuluu tehdä välillä erikoisia juttuja.

Pariskunta on tottunut median huomioon, sillä he jalkauttivat kissakahvilakonseptin Suomeen ensimmäisinä. Epäilijöitäkin riitti alussa, mutta sittemmin he ovat yrittäjän mukaan vaienneet.

Kissankakkakahvia puoleen hintaan

Pupukahvilan tapaan Purnauskis viestii mielellään eettisyydestä ja arvoista, joihin kuuluu eläinten hyvinvointi. Yritys tekee yhteistyötä eläinsuojeluyhdistys Kissojen Suojelu eli Kisu ry:n kanssa.

Kahvilan erikoisuus on kuitenkin musanki-nimisen sivettikissan ulosteista poimituista kahvipavuista valmistettu juoma.

Kaakkois-Aasiassa asustava kissa syö ensin parhaan näköiset marjat kahvipensaasta. Vatsan käymisprosessissa marja sulaa ympäriltä, mutta papu jää sellaisenaan jäljelle ulosteeseen.

Jenni Kinnunen on tullut kissakahvilaan lukemaan ja rentoutumaan. Hän on saanut syliinsä bengalikissanpennun, Pimun.

Purnauskis tilaa omat papunsa indonesialaisesta vuoristosta. Sivettikissakahvi eli Kopi Luwak on luksustuote. Indonesialaiset tutkijat yhdistävät siihen terveysvaikutuksia, kuten vatsaystävällisyyden. Aaltonen myöntää, ettei hän ole kuitenkaan nähnyt aiheesta länsimaisia tutkimuksia.

Englannissa kissakahvikupillisesta saa pulittaa 50 puntaa. Samalle tasolle yltää vain thaimaalaisessa vuoristossa sontivien norsujen ulosteista poimituista pavuista tehty norsukahvi.

Purnauskiksessa kupillinen kissankakkakahvia maksaa vain 25 euroa. Sille löytyy ostajia noin kerran viikossa.

– On meitä tästä halvasta hinnasta arvosteltukin. Saamme pavut halvemmalla, koska ostamme ne suoraan paikallisilta viljelijöitä.

Kallis nautintoaine on saanut osakseen myös kritiikkiä. Eläinoikeusjärjestö PETAn selvityksen mukaan häkeissä kasvatettavat sivettikissat kärsivät usein niukasta liikkumatilasta ja aliravitsemuksesta.

– Olemme itse käyneet paikan päällä varmistamassa, etteivät meidän papumme tule häkitetyiltä eläimiltä, Aaltonen vakuuttaa.

Asiakkaita saapuu kissakahvilaan ripotellen pitkin iltapäivää. Monet tulevat puolison tai ystävän kanssa, muutamat yksin. Hiljaiset keskustelut sävyttävät tunnelmaa. Kohta jokainen asiakas on löytänyt mieleistänsä puuhaa: rapsuttelun, leikityksen, hyvän keskustelun tai kirjan kupposen ääressä.

Kissatkin ovat selvästi kotonaan. Jotkut niistä tuppautuvat mielellään syliin. Ihmisten seura myös väsyttää, joten välillä ne vetäytyvät sivummalle nukkumaan.

Purnauskiksessa asiakkaat voivat helposti uppoutua omiin ajatuksiinsa.