Margit Ojala olisi valmis maksamaan ravintolassa useamman euron ylimääräistä siitä, jos häneltä jää ruokaa syömättä.

Tamperelaiset suhtautuvat ruokahävikkiin kielteisesti, mutta ajatus syömättä jääneen ruuan laskuttamisesta ei houkuttele – ”Tuntuu vaikealta maksaa siitä ylimääräistä”

Buffeteissa syntyvä ruokahävikki kuohutti lokakuussa Suomessa. Monet pyrkivät ottamaan lautaselle vain sen verran ruokaa, mitä jaksavat syödä.

Moreenimedia kysyi tamperelaisilta, kuinka paljon heillä syntyy ruokahävikkiä arkena ja olisivatko he valmiita maksamaan ravintolassa lautaselle jäävästä ruuasta. Gallupiin osallistuivat Margit Ojala, Jari Yliverronen ja Tuulia Sillanpää.

Vastauksissa korostui periaate siitä, että lautanen syödään tyhjäksi. Syömättä jääneestä ruuasta maksaminen kuitenkin jakoi mielipiteitä.

– Kyllähän se tuntuu vaikealta maksaa siitä ylimääräistä, mutta jos hävikkiä on oikeasti paljon, olisin siihen valmis, Tuulia Sillanpää kertoo.

Margit Ojala
Jari Yliverronen
Tuulia Sillanpää

 

Mitä ruokahävikin vähentämiseksi voidaan tehdä? Lue uutinen täältä.