Eila Hutrin kirjoissa vaiheikas tarina ja kuvitus yhdistyvät eeppiseksi kerronnaksi.

”Jos on tussipullo, pensseli ja valkoista paperia, niin kukaan ei voi estää minua tekemästä” – Alanvaihto elokuvaohjaajasta kirjailijaksi herätti vanhat hahmot eloon

Animaatioelokuvaohjaaja julkaisi toisen osan kirjasarjaa, jonka sivuilla näkyvät vuosien takaiset inspiraation kipinät.

Eila Hutri, 68, teki pitkän uran yhtenä Suomen ensimmäisistä naispuolisista animaatioelokuvaohjaajista. Kun suomalainen elokuvarahoitus kävi mahdottomaksi, hän siirtyi upottamaan uraltaan jäljelle jääneet ideat seitsenosaiseen kirjasarjaan. Siten sai alkuna Villa Wou!.

Kirjasarjan tarina ja fantastinen miljöö sijoittuu kuvitteelliseen Villa Wou -huvilaan ja sitä asuttavan Wouxhall-suvun vaiheisiin aina 1860-luvulta nykyaikaan asti. Kirjojen maailma on ihmeellinen ja idearikas.

– Kirjoja tehdessä inspiraatio on kuin sähköpurkaus. Jonkinlainen kipinä lyö, ja idea on kirjoitettava heti ylös – tai se katoaa, Hutri kertoo.

Hutri aloitti kirjojensa maailman luomisen noin kahdeksan vuotta sitten ja Villa Wou! -kirjasarjasta ilmestyi marraskuussa toinen osa, Piristävä piknik. Kirjojen kohderyhmänä ovat erityisesti aikuiset.

FAKTA

Eila Hutri

  • Syntynyt 7.1.1951 Helsingissä.
  • Tehnyt muiden muassa käsikirjoittajan, animaatioelokuvaohjaajan, opettajan ja taiteilijan töitä.
  • Asuu Espoossa miehensä dokumenttielokuvaohjaaja Lasse Naukkarisen kanssa.
  • Kaksi aikuista poikaa.
  • Hänen palkittuja lyhytelokuviaan ovat mm ”Kalanmaksaöljyä”, ”Sarjakuvapatinaa”, ”Made in made” ja ”=X”.
  • Kirjasarjan verkkosivut: www.villawou.com

Laaja koulutus hyvänä pohjana

Pohjan vaiheikkaalle uralleen Hutri loi Helsingin Taideteollisessa korkeakoulussa, missä hän opiskeli kaikkiaan yhdeksän vuotta. Ensin hän luki isänsä ohjeistamana kuvaamataidonopettaksi ja heti sen jälkeen elokuvakäsikirjoittajaksi.

Hutri on erityisen tyytyväinen pitkään opiskelutaipaleeseensa. Hän on sanomansa mukaan päässyt soveltamaan koulutuksensa anteja halki elämänsä.

Mittavasta urastaan huolimatta Hutrilla ei ole päivääkään animaatioelokuvakoulutusta. Hän päätyi alalle suorastaan vahingossa. Ylen Koulu-TV:ssä työskennellyt toimittaja Kirsti Tulonen pyysi Hutria 1970-luvun lopulla käsikirjoittamaan fysiikan alkeista kertovaa opetusohjelmaa Me vehkeilijät. Tulonen ja Hutri käsikirjoittivat ohjelmaan paljon animaatioita.

– Ajattelin, että kyllä joku ne animaatiot sitten tekee, ja tein työn ihan käsikirjoittajan näkökulmasta.

Mutta työtehtävä saikin yllättävän käänteen. Siihen aikaan Suomessa oli Hutrin arvion mukaan noin kolme animaatioelokuvan tekijää ja kaksi animaatioelokuvasta kertovaa kirjaa.

– Kirsti sanoi minulle ”Sinähän osaat piirtää. Opettele sinä tekemään nämä animaatiot”. Ja minä opettelin – apunani ne kaksi ainoata animaatioelokuvakirjaa.

Eila Hutri kokee olevansa ennen kaikkea taiteilija, vaikka on elämänsä aikana tehnyt kaikenlaista opettamisesta elokuvakäsikirjoittamiseen.

Animaatioelokuvaohjaajien naispioneeri

Hutri työskenteli Tallinn-filmin animaatio-osastolla 1990 luvun taitteessa ensimmäisenä länsimaalaisena ja ensimmäisenä naisohjaajana. Tallinnassa on valtion omistama oma elokuvatuotantolaitos, eli studio. Hutrin mukaan Suomessa pitäisi ehdottomasti olla samanlainen.

Hutrin mukaan elokuvaohjaajat hakevat apurahaa ja rakentavat itse puitteet elokuvalle sen sijaan, että perustana olisi elokuvatuotantolaitos, joka toimisi pohjana suomalaiselle elokuvatuotannolle.

– Sain työssäni aika hyvin käsikirjoitusapurahoja, mutta aina kun olisi pitänyt lähteä tuotantoon sanottiin ”Apua, noin kallista…”. Onhan animaation tekeminen totta kai paljon kalliimpaa kuin tavallisen elokuvan. Niin minulle jäi paljon hahmoja ja tarinoita varastoon.

Hutri kirjoitti paljon erilaisia käsikirjoituksia, mutta lopulta hän turhautui elokuva-apurahajärjestelmän mahdottomuuteen ja päätti lopettaa.

Vaikka elokuva-alan jättäminen oli kova kolaus, Hutri on tyytyväinen päätökseen. Hän sai idean antaa vanhoille tarinoille ja hahmoille elämän kirjoissa, joissa yhdistyvät kirjoitettu tarina ja indian ink -tekniikalla tehty kuvitus. Tyyli on hyvin samanlainen kuin Tove Janssonin Muumi-kirjoissa.

– Jos on tussipullo, pensseli ja valkoista paperia, niin kukaan ei voi estää minua tekemästä. Halusin kehittää sellaisen perustekniikan, ettei tarvitse muilta kysellä eikä perustella.