Ilkka Veiström vinkkaa aloittelevia teenjuojia kokeilemaan mustaa darjeelingia tai vihreää jasmiiniteetä. Maukkaan lopputuloksen saamiseksi on tärkeää lukea pakkauksesta kunkin teen valmistusohjeet.

Laadukkuus on tärkeämpää kuin se, onko tee vihreää vai mustaa – ”Kaikki teet ovat yhtä terveellisiä”

Teekauppa Veiströmissä elämäntaparemontoijat näkyvät pienenä piikkinä alkuvuoden myynnissä. Kasvavasta suosiosta huolimatta teeyrittäjien leipä ei ole vielä leveä.

Uusi vuosi, terveempi minä, ajattelee moni elintapojaan tammikuussa puntaroiva. Tarkastelu saattaa johtaa askeleet ruokakaupassa uusille hyllyille tai tyystin uusiin erikoisliikkeisiin.

Tamperelaisen Teekauppa Veiströmin yrittäjä Ilkka Veiström kertoo, että häneltä on tammikuussa kysytty esimerkiksi maksaa puhdistavaa teetä.

– Kaikki teet ovat yhtä terveellisiä. Vaikka vihreässä teessä on kyllä hieman enemmän antioksidantteja, todellisuudessa kukaan ei voi juoda sellaisia määriä, että erot näkyisivät jotenkin, Veiström oikoo yleistä mielikuvaa vihreän teen ylivertaisuudesta.

Hän kuitenkin painottaa, että korkea laatu on teen terveellisyyden edellytys. Päinvastaisesti halvan pussiteen mukana saattaa juoda jopa torjunta-aineiden jäämiä.

Matchan terveysvaikutuksiin Ilkka Veiström vannoisi, jos elintarvikemyyjänä niin saisi tehdä. Juoma syntyy sekoittamalla vihreästä gyokuro-teestä valmistettua jauhetta kuumaan veteen erityisellä bambuvispilällä.

”Suomalaiset haluavat vahvasti maustettua teetä”

Teen juonti on lisääntynyt Suomessa vuosittain, mutta ala ei silti ole nestemäinen kultakaivos.

– Teen kohdalla puhutaan edelleen noin 200 gramman vuosikulutuksesta siinä missä kahvia juodaan Suomessa noin 13 kg vuodessa. Kasvava kysyntäkään ei välttämättä tarkoita, että kulutettava tee olisi laadukasta.

Tällä hetkellä hyllyillä liikkuvat kiivaimmin tummat ja oolong-teet, kun taas kevään korvalla vihreän teen menekki jälleen nousee.

Myymänsä maustetut laadut Veiström maustaa itse. Hän on ehdottoman tarkka siitä, ettei tuotteissa ole keinotekoisia makuaineita. Tällä hetkellä trendikkäitä ovat esimerkiksi glitteriä sisältävät teet, joita hän itse ei kuitenkaan myy.

– En halua tarjota mitään ylimääräistä. Jos laadukas, maukas tee itsessään ei ole riittävä, se ei ole sellainen, jota haluan myydä, Veiström painottaa.

Uuteen vuosikymmeneen somella ja peltipurkeilla

Vaikka Teekauppa Veiström on palvellut vuodesta 2012, yrittäjä ei ole vielä saanut palkkakuitteja työstään. Hän tekee iltatyötä kirjanpitäjänä, jotta saa maksettua myymälätilan vuokran. Mies paljastaa joka viikko pohtivansa, onko järkeä jatkaa.

– Meille suurin haaste alkavalle vuosikymmenelle on markkinointi. Täytyy kehittää somea. Samoin uudistamme brändiämme päivittämällä logomme sekä muuttamalla teepakkaukset ekologisempiin, Lempäälässä valmistettuihin peltipurkkeihin.

Lisäksi myynti laajenee piakkoin valikoituihin ruokakauppoihin.

– Hyvälaatuisestakin teestä on maukkaaseen kupilliseen hauduttajansa pituinen matka. Siksi pidän jatkuvasti myös kursseja, joissa teen valmistukseen perehdytään.

Maukkauden salaisuus on kolmen seikan summa: tarvitaan oikea määrä teenlehtiä, lämpötilaltaan sopivaa vettä ja oikean pituinen haudutusaika. Jo yrityksen perustamista motivoinut ajatus kuitenkin on ollut tehdä teestä ennen kaikkea helpompaa harrastaa.

– Kun pääsee sen ajatuksen yli, että kaikki tee maistuisi samalta, avautuu loputon maailma, Veiström lupaa.

Osa alkuvuoden asiakkaista etsii teestä terveysvaikutuksia. Jotta teestä todella tulisi kannattava ala, yrittäjä Ilkka Veiström näkee tarvittavan kansallista teen edistämistä, esimerkiksi bloggausta aiheesta.

Miten tee voi vaikuttaa mullistavasti juojansa hyvinvointiin? Lue toimittajan kommentti täältä tai kuuntele tästä: