Tampereen yliopiston nuorisotutkimuksen professori Päivi Honkatukian mukaan arjessa vanhempien huoli voi tuntua enemmän kontrollilta kuin tuelta. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

Nuoret naiset muuttavat miehiä aikaisemmin kotoa ‒ taustalla voivat olla tiukassa istuvat sukupuoliroolit

Tampereen yliopiston nuorisotutkimuksen professori Päivi Honkatukia arvelee, että itsenäistymisen paine voi vielä vahvemmin kohdistua nuoriin naisiin kuin nuoriin miehiin.

Omilleen muuttaminen saattaa kuulostaa monesta nuoresta houkuttelevalta: saa päättää omista asioistaan itse eikä kukaan ole kertomassa, milloin pitää tulla kotiin tai mennä nukkumaan. Lisäksi Tampereen yliopiston nuorisotutkimuksen professori Päivi Honkatukia on havainnut, että etäisyydellä voi olla positiivinen vaikutus perheen väleihin:

‒ Meidän tutkimukseemme osallistuneet nuoret aikuiset kuvasivat, kuinka suhteet vanhempiin saattavat parantua, kun itsenäinen elämä on päässyt alkuun.

Varsinkin nuoria naisia ajatus vetää puoleensa, sillä he lähtevät lapsuudenkodeistaan kaikissa Euroopan maissa aikaisemmin kuin miehet. Honkatukia ajattelee, että ilmiö saattaa johtua naisiin kohdistuvista tiukoista odotuksista:

‒ Tutkimuksissa tulee esiin, että tyttöjä kontrolloidaan vahvemmin kuin poikia: ollaan kiinnostuneita, että missä he ovat ja mitä he tekevät. Tytöt voivat haluta vapautua siitä kontrollista, ja senkin takia itsenäistyminen ja kotoa pois muutto tuntuu tytöistä houkuttelevalta ajatukselta.

Lue keskustelu täältä.