Tutkija Eliisa Vainikka pitää mahdollisena meemien käyttöä kansalaisten aktivoinnissa, esimerkiksi ilmastotekoihin kannustamisessa.

Meemit vaikuttavat meihin luomalla mielikuvia ja herättämällä tunteita – ”Medialukutaitoa tulisi opettaa kaiken ikäisille”

Internetmeemit ovat laajalle levinnyt populaarikulttuurin ilmiö, joka kiinnostaa myös tutkijoita. Meemejä tutkitaan nyt muun muassa poliittisessa vaikuttamisessa.

Meemit etätyöskentelystä ja koronakiloista ovat osaltaan helpottaneet selviytymistä pandemia-ajasta. Post doc -tutkija Eliisa Vainikka vahvistaa, että kuvien avulla voidaan mielekkäästi jakaa kipeitäkin tunteita. Mediakulttuuri on muuttunut entistä kuvallisemmaksi ja meemit ovat tästä hyvä esimerkki.

Aina ei ole Vainikan mukaan selvää, miksi tietty meemi nousee suosituksi. Levitäkseen laajalle meemissä täytyy kuitenkin olla jotain kiinnostavaa, usein jokin viesti. Jos meemien sisältöä ei osaa tulkita, on vaarana, että joku käyttää sitä hyväkseen. Jokaisen tulisi miettiä esimerkiksi, tuleeko meemejä jakaessaan levittäneeksi vihapuhetta.

– Osa meemeistä on harmittomia vitsejä tai päivän piristyksiä, mutta vitsin taakse voidaan myös verhota poliittinen tai muu viesti. Meemit vaikuttavat meihin tehokkaasti, sillä idea voidaan pakata niihin tiiviisti. Propagandakuvien tapaan teksti sanoo jonkun asian, ja kuva välittää mielikuvaa vahvistaen viestiä.