Keijo.

Tamperelaiset kokevat uudet urheiluhankkeet pääosin positiivisena – ”Tämän onnettoman tilanteen takia on hienoa, että jotain tällaista isoa pystytään toteuttamaan”

Tamperelaiset kokevat erityisesti uuden Uros Live -areenan tuovan kaupungille paljon uusia mahdollisuuksia myös urheilun ulkopuolella. Sen sijaan Tammelan uuden jalkapallostadionin todellisesta tarpeesta ei olla varmoja.

Moreenimedia selvitti, kuinka tamperelaiset suhtautuvat kaupunkiin rakennettaviin uusiin urheiluareenoihin. Gallupiin vastasivat Tampereen kaduilla Keijo, Mikko sekä Tommi.

Keijo uskoo Uros Live -areenan olevan kansainvälisesti Tampereen kaupungille tärkeä hanke, mutta jalkapallostadionin suhteen hän on varovaisempi.

– Jalkapallosta en ole aivan varma, kun meillä on kuitenkin jo Tammelan vanha kenttä sekä Ratinan stadion. Areena on kuitenkin hyväksi, sillä joudumme kansainvälisestikin kamppailemaan ihmisistä ja turisteista.

Tommi.
Mikko.

Tommi muistuttaa hankkeiden antavan myös yrityskentälle uusia mahdollisuuksia.

– Tällaiset uudet hienot paikat keräävät myös yritysihmsiä yhteen ja se varmasti kehittää myös elinkeinotoimintaa.

Mitä mieltä tamperelaiset ovat kaupungin uusista urheiluareenoista? 

Lue gallup täältä.

Miten asiantuntijat kommentoivat uutta Uros Live -areena hanketta? Lue juttu tästä.