Älylaite sovelluksineen on usein päivän ensimmäinen ja viimeinen asia.

Onko Snapchatin streak tärkeä tai Facebookissa vietetty aika tunteja? Älylaite suostuttelee käyttäjän tuhlaamaan aikaansa

Älylaitteet ovat lähes kaikille arkipäivää, mutta ne myös ahdistavat monia. Laitteiden parissa vietetty aika, niiden keräämät tiedot ja jatkuva tavoitettavana oleminen ovat yleisimpiä syitä syyllisyyteen ja ahdistukseen.

Älylaitteet ahdistavat. Näin kertoi yli puolet vastaajista Moreenimedian älylaitteita koskevassa kyselyssä. Monia huoletti etenkin sovellusten viemä aika ja niiden keräämät tiedot.

– Ahdistaa, kuinka suuri tietopankki minusta on jossakin olemassa. Mihin kaikkeen niitä tietoja tullaan käyttämään? pohti yksi kyselyyn vastannut nuori nainen.

Tutkijatohtori Minna Saariketo on myös saanut samankaltaisia tuloksia älylaitteiden tuomasta ahdistuksesta. Vuonna 2017 hän pyysi ihmisiä seuraamaan älylaitteidensa käyttöä ja ruutuaikaa. Monet vastasivat ahdistuneensa esimerkiksi uusien asioiden seuraamisen paineesta ja liiallisesta ajankäytöstä laitteiden parissa.

FAKTA

Ahdistavat älylaitteet

  • Kyselyä jaettiin useisiin ryhmiin Facebookissa ja WhatsAppissa, kuten Puskarario Tampere, Naistenhuone ja Miestenhuone
  • Vastauksia kertyi 1563 kappaletta
  • Vastaajista 99 prosenttia omisti älypuhelimen
  • Yli puolet vastaajista kertoi älylaitteiden ahdistavan ainakin jonkin verran, ja heistä puolet olivat 15–24-vuotiaita
  • 70 prosenttia kertoi kokevansa henkilökohtaisten tietojen keräämisen ahdistavaksi

Muita mahdollisia ahdistuksen aiheuttajia ovat Saarikedon mukaan myös laitteiden toimimattomuus, sosiaalisen median “täydellisten elämien” vertaaminen omaan tilanteeseen sekä laitteiden ympäristövaikutukset.

Googlen vankeina

Puolet kyselyyn vastanneista myönsi, että sovellusten keräämät tiedot huolestuttavat. Monet kuitenkin ajattelivat, että se on hinta, joka laitteiden käyttämisestä on maksettava. Usein huoli jääkin vain sanomisen tasolle, eikä tietojen keräämiseltä yritetäkään suojautua.

– Ihmiset ovat sopeutuneet tietojen keräämiseen ajatuksella: “Googlen vankejahan tässä joka tapauksessa ollaan”. Valvonta hyväksytään, koska se automaattisesti kuuluu laitteiden käyttämiseen, Saariketo kertoo.

Monet myös ajattelevat olevansa tavallisia ihmisiä, joilla ei ole mitään salattavaa. Saarikedon mielestä tämä ajatusmalli voi olla haitallinen, sillä se ikään kuin antaa oikeutuksen tietojen keräämiseen. Datavalvonta vaatisi hänen mukaansa lisää reiluutta ja läpinäkyvyyttä.

Useilla on huolen taustalla epätietoisuus siitä, milloin ja miksi tietoja kerätään. Moni tunnistaa kohdennetun mainonnan tarpeet, mutta osaa vastaajista huolestuttaa tietojen päätymisen vääriin käsiin.

– Tavallisena ihmisenä en usko, että tiedoillani on arvoa muille kuin mainostajille. Toisaalta samojen henkilötietojen varassa on tehty kansanmurhia ennenkin, totesi eräs nainen Moreenimedian kyselyssä.

Suostutteleva suunnittelu jättää käyttäjän ajelehtimaan somevirtaan

Älylaitteiden kuluttama aika aiheuttaa monille syyllisyyttä ja ahdistusta. Saarikedon väitöskirjaansa varten tekemässä tutkimuksessa ihmiset kuvailivat jäävänsä someen ajelehtimaan, ja Moreenimedian kyselyssä vastaus toistui.

– Sovellukset haluavat ihmisten käyttävän mahdollisimman paljon aikaa niiden parissa, joten niissä käytetään hyväksi suostuttelevaa suunnittelua. Tämä usein kääntyy itsesyytöksiin siitä, ettei osaa itse hallita aikaansa.

Käytännössä suostuttelevaa suunnittelua on esimerkiksi Snapchatin streak-ominaisuus, joka näyttää, kuinka monena päivänä peräkkäin käyttäjät ovat lähettäneet toisilleen viestejä. Myös erilaisten sovellusten punaiset ilmoituspallot kutsuvat ihmisiä palaamaan sovellukseen. Uutisvirtaakin voi jatkuvasti päivittää, jolloin on aina mahdollisuus uuteen sisältöön.

Saarikedon mukaan ajankäyttö voi ahdistaa ihmisiä eri syistä, joten ongelmaan ei ole vain yhtä oikeaa ratkaisua. Keinoja voivat olla esimerkiksi syyllisyydestä luopuminen tai jonkin sovelluksen käytön lopettaminen. Hän myös kehottaa miettimään, mitkä voisivat olla toimivia ratkaisuja omassa arjessa, jotta älylaitteista pääsisi välillä irti.

– Mieti, millaisen ajan haluat laitteille antaa. Joillekin toimii esimerkiksi se, ettei puhelinta käytetä ollenkaan makuuhuoneessa.