Kahviloiden erikoiskahvit ovat suosittuja ympäri vuoden. Makuvalikoima vaihtuu aina sesongeittain.

Asiakkaat ovat löytäneet kahviloiden sesonkituotteet koronasta huolimatta – Syksyn suosikkimakuja ovat kaneli ja pumpkin spice

Korona on laskenut tamperelaisten kahviloiden myyntiä. Heikommasta menekistä huolimatta syksyn sesonkituotteet ovat kiinnostaneet asiakkaita tänäkin vuonna.

Koronaepidemia on vaikuttanut tamperelaisten kahviloiden menekkiin kielteisesti. Esimerkiksi Hämeenkadulla sijaitsevassa Pella’s Cafessa sekä Café Linkosuo Ratinassa asiakkaita on ollut huomattavasti aiempia syksyjä vähemmän.

Heinäkuussa rikotuista myyntiennätyksistä huolimatta Pella’s Cafen syksyn myyntilukemat ovat laskeneet viime vuodesta. Vuoden alusta alkaen myynti on tippunut lähes 30 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.

Olemme toimineet paljon sen eteen, että kahvilassa olisi edelleen turvallista ja mukavaa asioida.

Heidi Pulkkinen, Pella's Cafen kondiittori

Koronan suhteellisia vaikutuksia ovat vähentäneet Hämeenkadulla tehdyt ratikkatyöt, jotka ovat heikentäneet kahvilan myyntiä jo viime vuoden puolella. Kondiittori Heidi Pulkkinen ei ajattele koronan vaikuttavan kuitenkaan tuotteiden tarjontaan tai palvelun laatuun.

– Olemme toimineet paljon sen eteen, että kahvilassa olisi edelleen turvallista ja mukavaa asioida.

Myös Linkosuon kahvilapäällikkö Nina Herranen kertoo koronan vähentäneen kahvilan kokonaismyyntiä. Sen sijaan Ratinan Espresso Housen myynti on pysynyt lähes ennallaan.

Kaikkien kahviloiden take away -myynnin osuus on lisääntynyt koronan myötä. Kahvilassa istuskelun sijaan osa asiakkaista haluaa minimoida tartuntariskin.

 

Vähentyneestä myynnistä huolimatta Pella’s Cafessa riittää edelleen väkeä. Ihmisillä on turvallista tilaa liikkua ja kahvilassa on huomioitu käsidesin saatavuus.

 

Syksyn erikoiskahvit houkuttelevat

Koronasta huolimatta asiakkaat ovat löytäneet syksyn sesonkituotteet. Erityisen suosittuja ovat erilaiset erikoiskahvit kuten vaahterasiirappi-kanelilatte ja kurpitsaiset pumpkin spice -juomat. Myös kaakaoiden menekki on kasvanut syksyn kylmenevien kelien myötä.

Linkosuolla ja Pella’s Cafessa syksy on näkynyt myös leivonnaisvalikoimissa.

– Erityisesti pullapuolella kaudet ovat esillä. Syksyn makuja ovat esimerkiksi puolukka ja omena, Heidi Pulkkinen kertoo.

Kakuissa valikoimiin kuuluu enemmän suklaisempia ja tuhdimpia makuja kesän raikkaiden makujen sijaan.

Millä muilla tavoin ihmiset virittäytyvät syystunnelmaan? Kuuntele katugallup täältä.

 

Kahvilatyöntekijä Inka Seppälä valmistaa syksyn suosikkikahvin vaahterasiirappi-kanelilaten käden käänteessä.